Anssi Tikanmäki - mykkäelokuvien säveltäjämestari

Aki Kaurismäen mykkäelokuva Juha on saanut yhtä paljon kiitosta musiikistaan kuin muistakin ansioistaan. Mies suomalaisia sielunmaisemia luotaavien sävelten takana on monen elokuvan musiikista tuttu Anssi Tikanmäki.

Säveltäjällä on syytä tyytyväisyyteen. Juhaa tahdittanut musiikki on nyt ilmestynyt levynä ja Tikanmäki orkestereineen on kysytty esiintyjä erilaisiin elokuvatapahtumiin. Buumi sai alkunsa Berliinin elokuvajuhlilta, kun 10-henkinen orkesteri Tikanmäen johdolla säesti Juhaa ensi-illassa. Nyt orkesteri on kutsuttu säestämään Juhaa ainakin Pohjoismaiden pääkaupunkeihin, Italiaan ja kesäkuun alussa Bonnin elokuvamusiikin biennaaliin.

Reissaamisen jälkeen Tikanmäki palaa pienimuotoisemman musisoinnin pariin ja saattaa loppuun ennen Juha-rupeamaa aloittamansa laululevyn.
-Sillä laulaa ainakin Sakari Kuosmanen ja minä itse. Voi sitä popiksikin kutsua, monipuolinen säveltäjä luonnehtii.

Ei ihme, että elokuvamusiikki on syrjässä miehen ajatuksista jonkun aikaa. Tikanmäki muotoili Juhan musiikkia puolitoista vuotta täysipäiväisesti; sävelsi ja sovitti kolmisensataa sivua partituureja ja lopulta vielä johti teoksen levytyksen.

Seitsemän mykkää

Kaikkiaan Tikanmäki on säveltänyt musiikin seitsemään mykkäelokuvaan, mutta kaikki Juhan edeltäjät ovat olleet 1920-luvulla tehtyjä klassikoita.
-Se alkoi vuonna 1986 ensimmäisiltä Sodankylän elokuvajuhlilta. Kaurismäen veljekset ja Peter von Bach halusivat, että säveltäisin musiikin mykkäelokuvaan ja esittäisin sen sitten livenä orkesterin kanssa juhlien erikoisnumerona.

Ensimmäinen elokuva oli venäläisklassikko Lain mukaan. Esitys oli niin suosittu, että ideaa jatkettiin vielä viisillä seuraavillakin festivaaleilla.

Tikanmäki kertoo ehdottaneensa Kaurismäen veljeksille uuden mykkäelokuvan tekemistä jo vuonna 1988 Sodankylän suosion innoittamana. Akin päähän ajatus jäi muhimaan.
-Elokuvamusiikin soittaminen livenä elokuvissa on vaikeaa, kun musiikin pitää pysyä synkassa kuvien kanssa, Tikanmäki kertoo.
Mutta se on myös mielekästä. Hän on tyytyväinen kymmenpäiseen Filmorchestraansa, jota hän on johtanut tuosta ensimmäisestä kerrasta lähtien.

Intuitiota ja suomalaisuutta

Juhan säveltäminen oli toki erilaista, kun työtä aloittaessa ei ollut kuvia saati käsikirjoitusta, joista ammentaa tunnelmia ja teemoja.
-Aloitin lukemalla Juhani Ahon romaanin ja se jo sai mielikuvituksen lentoon. Lisäksi Aki varsin varhain viestitti, millä tavalla hän aihetta ryhtyy kuvaamaan.

Tikanmäki kertoo luovansa musiikkia vaistonvaraisesti. Hän sanoo George Godzinskyn sanoin säveltävänsä riippuvaisena siitä, mitä ylhäältä saa.
-Intuitioon luottaen hain Juhan musiikkiin suomalaista mentaliteettia. Kuten Akin puhtaat kuvat, myös musiikkini tavoittelee ajatonta ja yleispätevää suomalaisuutta.

Tähän päästäkseen Tikanmäki yhdisteli erilaisia tyylejä, kuten kansanmusiikkia, jazzia, klassista, tangoa ja twistiä. Kaurismäki leikkasi ja rytmitti elokuvan demojen pohjalta. Musiikki sovitettiin sen jälkeen kun kuvien ja musiikin lopullinen suhde oli löytynyt. Levyllä elokuvan musiikki on kronologisessa järjestyksessä. Tikanmäki halusi, että kuulija tietää missä mennään.
-Siinä on kuitenkin myös elokuvasta poikkeavia versiota. Halusin sen olevan itsenäinen tuote, jossa on selkeitä kappaleita.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat