Mainos

Anne Kukkohovi innostunut rokkityylistä: Nahkaa ja niittejä!

Anne Kukkohovi kertoo saaneensa pukeutumiseensa innoituksen rokkimeiningistä.

Juontaja Anne Kukkohovi paljastaa AVAlle mistä on hakenut inspiraatiota upeaan syyslookiinsa. Hän kertoo erityisesti innostuneensa räväkästä tyylistä, joka toimiii inspiraationa kaunottaren alkutalven asukokonaisuuksiin.

– Minulla on tällä hetkellä meneillään niitti- ja rokkimeininki. Kotona viihdyn farkuissa ja kuljen rönttövaatteissa, Kukkohovi sanoo.

Sama rento asenne näkyy myös kauneudenhoidossa. -kampanjaan osallistunut Kukkohovi kertoo, ettei kiireisenä uranaisena ehdi aina meikata, mutta asian voi korjata helposti . Kukkohovi neuvoo suomalaisnaisia innostumaan silmälasien käytöstä.

– Tänä syksynä olen käyttänyt paljon laseja, koska on ollut hirveä kiire, enkä ole ehtinyt meikata. Käytän usein laseja meikin korvikkeena. Siihen kun lisää nutturan ja vähän kaulusta, saa aikaan trendikkään tyylin. Sellainen tiukkapipomeininki on oikea muotilook tällä hetkellä!

Pikkujouluun juhlavasti

Suomalaista pukeutumista kutsutaan usein liian synkäksi ja jopa tylsäksi. Kukkohovilla on kuitenkin vinkki tummankin asun piristämiseen.

– Huomasin tultuani Pariisista, että mustanpuhuvuus ja sellainen "korppikotkameininki" on suomalaisilla suosittua, mutta aina asussa pitäisi olla jokin erikoinen materiaali. Pelkkä musta vaate on tylsä, mutta yhdistä siihen nahkaa, niittiä tai jopa huopaa!

Kukkohovi kertoo, että yleensä hänen arkiasunsa ei eroa suuremmin juhlapukeutumisesta, mutta pikkujouluihin tai uudenvuoden karkeloihin hän aikoo tänä vuonna panostaa erityisen paljon.

– Juhliin haluan pukeutua juhlavasti. Periaattessa voisin yleensä kulkea samoilla vaatteilla arjesta juhlaan, mutta joskus on kiva panostaa.

Juhlakauden asukin on jo valittu.

– Laitan ylle mielettömän kireän Herve Legerin mekon, jota en ole vielä korkannut. Aion käyttää sitä talven juhlissa.


AVA

Kuva: Lehtikuva

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.