Anafylaktinen reaktio iskee – mikä avuksi?

Hyönteisen aiheuttama yliherkkyysreaktio voi aiheuttaa hengenvaaran myös niille, joilla ei ole aiemmin todettu pistiäisallergiaa. Lomareissulle on syytä pakata antihistamiinia ja kortisonia avuksi. Astmaatikkojen ja anafylaktisen reaktion aiemmin kokeneiden kannattaa myös tiedustella lääkäriltään adrenaliiniruisketta. Etenkin, jos lomakohde on saaristossa tai Lapissa kaukana sairaaloista.

Ampiaisten ja mehiläisten lisäksi vakava yliherkkyyskohtaus tulee yleisimmin allergisoivista ruoka-aineista, esimerkiksi pähkinöistä, vehnästä tai eksoottisista hedelmistä, lapsilla myös maidosta ja kananmunasta.

Herkimmillä rajut oireet voivat ilmaantua jo minuuteissa. Ihon punoitus, turpoaminen ja kämmenten, jalkapohjien sekä päänahan kutina yltyy nokkosrokoksi ja kurkun kutina hengenahdistukseksi sekä pahoinvoinniksi, johon voi liittyä oksentelua ja ripulia.

Ruoka-allergikkojen kannattaa lukea tuoteselosteet huolella. Jos tuoteseloste on puutteellinen, kysy tuotteesta tarkemmin kaupan henkilökunnalta. Myös jotkut lääkeaineet sekä aineiden yhdistelmät voivat aiheuttaa allergisen reaktion.

Lievätkin oireet riittävät syyksi käydä lääkärissä. Seuraava reaktio voi olla edellistä rankempi. Siedätyshoito auttaa useimpia ampiais- ja mehiläisallergiasta kärsiviä.

(MTV3–STT)

Lue myös:

    Uusimmat