Amerikkalaisjoukot hälytysvalmiudessa Bahrainissa

Persianlahdella Bahrainissa sijaitsevat amerikkalaisjoukot on määrätty hälytysvalmiuteen. Syyksi on sanottu joukkojen turvallisuuteen liittyvä uhka.

Asiasta kertonut, nimettömänä pysynyt amerikkalaisvirkailija ei suostunut kuitenkaan sanomaan, millaisesta uhasta on kysymys. Hänen mukaansa hälytystila ei liity amerikkalaisoikeuden tiistaiseen päätökseen, jonka mukaan neljä terroristijohtaja Osama bin Ladenin seurajaa on syyllistynyt salaliittoon.

Salaliiton seurauksena kahta Yhdysvaltain Afrikassa sijaitsevaa lähetystöä pommitettiin ja yli 200 ihmistä sai surmansa vuonna 1998.

Yhdysvaltain joukot Saudi-Arabiassa oli määrätty hälytysvalmiuteen jo ennen kyseistä oikeudenkäyntiä, kertoi lisäksi toinen, myös nimettömänä pysytellyt virkamies. Yhdysvaltojen Persianlahden joukoista vastaava komentaja ei ole suostunut kommentoimaan tietoja hälytystilasta.

Vahvistamattomien tietojen mukaan Jemenissä asuvia amerikkalaisia on kehotettu olemaan lähtövalmiina evakuointia varten.

Bahrainissa sijaitsee yksi Yhdysvaltain tärkeimmistä Persianlahden alueen tukokohdista. Maassa on yli tuhat amerikkalaissotilasta. Koko Lähi-idän alueella amerikkalaissotilaita on 10 000-22 000.

(STT-Reuters-AFP)

Lue myös:

    Uusimmat