Alonso piti Räikköstä pitkään uhkana

Fernando Alonso, Kimi Räikkönen, kuva: Lars Baron/Bongarts/Getty Images
Fernando Alonso, Kimi Räikkönen, kuva: Lars Baron/Bongarts/Getty ImagesGetty
Julkaistu 09.04.2007 13:28(Päivitetty 09.04.2007 14:06)

Malesian GP:n voittanut McLaren-kuljettaja Fernando Alonso kertoi kisan jälkeen olleensa huolissaan Ferrari-kuski Kimi Räikkösen vauhdista aina 41. kierrokselle asti, vaikka suomalainen oli takana 20 sekunnin päässä.

Räikkösen ensimmäinen varikkokäynti venyi suunniteltua pidemmäksi, joten McLarenilla oletettiin Ferrarin tankanneen suomalaiselle erittäin paljon polttoainetta. Näin ei kuitenkaan ollut, vaan Alonso ja Räikkönen tekivät toiset varikkokäyntinsä peräkkäisillä kierroksilla.

- En ollut luottavainen ennen kuin kisan viimeisellä kolmanneksella. Vielä 40. kierroksen kohdalla talli käski minua puristamaan kovaa, koska ajattelimme Kimin ajavan erittäin pitkään ennen toista varikkokäyntiään. Minä olin luottavainen vasta sitten, kun Kimi oli tehnyt toisen varikkokäyntinsä ja havaitsimme voiton olevan käsissämme, Alonso kertoi.

Alonsolla oli kisassa hieman rengasvaikeuksia. Lisäksi kierroksella jäänyt Vitantonio Liuzzi hidasti Alonson menoa. Alonso näyttikin Toro Rosso -kuskille käsimerkkiä päästyään lopulta suorittamaan ohituksen.

- En pystynyt ensimmäisellä vedolla sataprosenttiseen suoritukseen, koska eturenkaani olivat hieman huonossa kunnossa. Pyysin varikkokäynnilläni säätämään hieman lisää etusiipeä. Siitäkin huolimatta säästelin renkaitani toisella vedolla ensimmäiset 10-12 kierrosta, koska tiesin, että ne täytyy pitää kunnossa, jotta pystyn puristamaan kovaa. Minulta meni sitten 3-4 sekuntia, kun vietin neljä kierrosta Liuzzin perässä. Vaikka en ajanut erityisen lähellä häntä, niin menetin aikaa nopeissa mutkissa. Kisan keskivaihe oli osaltani vaikea, Alonso summasi Malesian GP:n tapahtumia.

(MTV3)

Tuoreimmat aiheesta

Malesia 2007