Kotipuutarha voi houkutella epämieluisia vieraita, nimittäin tuholaisia. Toimittaja Sanna Ketola selvitti, miten niistä pääsee eroon.
Puutarhaliitto ry:n toiminnanjohtaja Tarja Miettinen kertoi Huomenta Suomessa, mitä kotipuutarhuri voi tehdä, jos huomaa omissa kasveissa tuholaisia.
Ensiksi kannattaa tunnistaa, mistä tuholaisesta tai hyönteisestä on kyse. Onko kyse etanasta, kirvasta vai jostain muusta?
Lue myös: Voimakkaasti allergisoiva vieraslaji voi vakiintua Suomen kasvistoon – kitke pois, jos löydät!
Etanat ja kotilot voi saada hävitettyä erilaisin konstein.
– Välttämättä ei aina tarvita kemiallisia, ostettuja keinoja, vaan voidaan myös kotikonstein päästä niistä eroon.
Voidaan ottaa lauta, kastella sen toinen puoli ja laittaa se nurin päin kasvimaan reunalle. Etanat menevät sen alle, ja sieltä ne voi kätevästi poimia.
Espanjansiruetanat pitää kerätä suljettuun purkkiin. Sinne ne tukehtuvat. Miettinen kertoo, että ne voi esimerkiksi keittää tai halkaista.
