Aku Ankka 70 vuotta tänä vuonna

Suomalaiset ovat maailman innokkaimpia Aku Ankan lukijoita.

Aku Ankka täyttää tänä vuonna 70 vuotta. Vaikka Aku tunnetaan ennen muuta sarjakuvahahmona, hän teki ensiesiintymisensä valkokankaalla. Kesäkuussa 1934 sai ensi-iltansa lyhyt piirroselokuva Viisas kana Kananen, jonka sivuroolissa Aku Ankka kääkätti imitaattori Clarence Nashin äänellä.

Laiskanpulskeasta meripojasta kasvoi sarjakuvien ja piirrosfilmien sankari, joka tunnetaan kaikkialla maailmassa. Aku valtasi nopeasti paikan myös sanomalehtien sarjakuvasivuilla. Suomeen Aku rantautui omassa lehdessään 5. joulukuuta 1951.

Akun sisukkuus, loputon tarmo ja kulmikas luonne ovatkin viehättäneet erityisesti suomalaisia. Väkilukuun suhteutettuna suomalaiset ovat ylivoimaisesti innokkaimpia Aku Ankan lukijoita.

Aku viettää 70-vuotisjuhlavuottaan Suomessakin monin tavoin. Aku Ankka -lehti numero 2 500 ehti jo ilmestyä tämän vuoden aluksi. Luvassa on vielä muun muassa helmikuussa ilmestyvä näköispainoskirja Aku Ankka 1962 sekä lukijoiden internet-äänestyksen tuloksen perusteella koottava kirja Aku Ankan parhaat. Minä Aku Ankka - 70 vuotta Ankan elämää -näyttely avautuu Päivälehden museossa Helsingin keskustassa 13.maaliskuuta ja on auki vuoden loppuun asti.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat