Mainos

Akava esittää uutta työaikamallia, sopimusvapaata

Akateemisten keskusjärjestö Akava ehdottaa uutta työaikamallia, sopimusvapaata. Sopimusvapaamalli koostuisi toisiaan täydentävästä työaikapankista ja sapattirahastosta. Työntekijät rahoittaisivat vapaansa pääasiassa itse.

Ehdotusta perustellaan työn muuttumisella yhä enemmän tiivistahtisiksi projekteiksi. Yhtäjaksoinen pitkäkestoinen vapaa on Akavan mukaan monelle käytännössä ainoa keino rajoittaa työaikaansa.

-Malli edistäisi työssä jaksamista, loisi mahdollisuuksia itsensä kehittämiseen ja toisi sijaisille työtilaisuuksia, kertoo Akavan koulutus- ja työvoimapoliittinen sihteeri Heikki Liede.

Valtion menoja järjestelmä ei Akavan mukaan juuri lisäisi. Kolmesta kuukaudesta aina vuoteen kestävä vapaa voitaisiin pitää joko työaikasäästöistä tai sapattirahaston säästöistä. Työaikapankkiin kerättäisiin vapaata ylitöistä, pekkaspäivistä ja mahdollisesta työajan lyhentämisestä. Vapaan ajalta maksettaisiin normaali palkka.

Sapattirahastoon kerättäisiin palkka- ja tulospalkkio-osuuksia, jotka maksettaisiin ulos sopimusvapaan aikana. Rahastoon säästämistä edistettäisiin verottamalla tulo vasta sen nostamisaikana. Työaikapankin ja sapattirahaston säästöt rahastoitaisiin sopimusala- tai työpaikkakohtaisesti tai työmarkkinajärjestöjen muuten sopimalla tavalla. Säästöt säilyisivät, vaikka työpaikka vaihtuisi tai työnantaja lopettaisi toimintansa.

Akava ei ole ollut innostunut mm. STTK:n ja SAK:n vaatimuksista työajan lyhentämisestä 35 tuntiin. Työajan yleisen lyhentämisen sijaan järjestö on korostanut ylityöpankki-, sapattivapaa- ja muiden pidempikestoisten vapaiden järjestelmiä.
(STT)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.