Äiti vai isä – kumpi vanhemmista on tärkeämpi?

AVA kysyi naislukijoiltaan, olivatko he lapsena isin vai äidin tyttöjä. Kyselyyn osallistui huimat 6 168 lukijaa.

Huomattavasti suurin osa, 63 prosenttia, kertoivat lämmöllä olleensa isin tyttöjä. Äidin tytöiksi luokitteli itsensä 37 prosenttia lukijoista. Miksi isit vetivät pidemmän korren?

Syy, mikä erotti äidin ja isin tytöt toisistaan ei ollut kuitenkaan siinä, että kahdesta rakastavasta vanhemmasta oli valittava: yleensä pettymys tai pelko toista vanhempaa kohtaan aiheutti sen, että lapsesta kuoriutunut joko isin tai äidin tyttö.

Monet isin tytöiksi itsensä luokittelevat kertoivat äidin olleen ilkeä, narsistinenkin, joka saastutti kaiken turvan ja lämmön. Äidin kerrottiin laiminlyöneen vastuutaan turvallisena äitinä tai kiinnittäneen enemmän huomiota miesystäviinsä kuin lapsiinsa.

Monet äidin tytöt puolestaan kertoivat, ettei heidän isänsä ollut koskaan kotona tai läsnä – hän oli joko töissä tai jättänyt perheensä. Isiä varjosti myös alkoholismi ja se, että että he turvautuivat fyysiseen väkivaltaan. Isää joutui pelkäämään.

Kyselyn tuloksista kävikin ilmi, että alkoholi oli suuri erottava tekijä, mikä etäännytti lapsen vanhemmastaan. Viinapulloon tarttuivat yhtä lailla niin isät, että äidit.

Mitkä asiat tekivät suomalaisista isien ja äitien tyttöjä? Lue alta vastaukset.

Isin tytöille ystävyys on tärkeää

Isin tytöille isä ei ollut pelkästään isä, vaan sankari ja ennen kaikkea paras ystävä. Monille isä oli luotettava ja huumorintajuinen hahmo, jonka kanssa pystyi lapsena leikkimään ja harrastamaan. Isin tytöiksi tunnustautuivat myös ne, jotka olivat perheen ainoita tyttölapsia tai lapsikatraan keskimmäisiä.

Monet isäänsä tukeutuvat naiset kertoivat, että äiti oli heidän silmissään tiukkapipo, kun taas isä veti selvät rajat. Monet peilasivat itseään isäänsä: he kokivat olevansa tänä päivänä täysin samankaltaisia.

– Isä oli ja on aina ollut sankarini, minkä takia olen jotenkin aina hakenut juuri häneltä hyväksyntää ja sitä, että hän olisi minusta ylpeä. Ehkä siksi, että äitini on aina ollut minusta ylpeä ja ilmaissut sen, ettei ole tarvinnut hakea hänen hyväksyntäänsä, kun taas isäni on sen vaikeammin ilmaissut. Isä on jotenkin aina ollut tuki ja turva – se, ketä eniten muistutan.

– Jo 3-vuotiaana olin kiinnostunut enemmän isän työkaluista kuin barbeistani. Iän myötä sama jatkui ja olin aina isän mukana autoremonteissa ja autokaupoissa kuin äidin kanssa leipomassa ja shoppailemassa. Nykyään olen koneenasentaja ja -korjaaja, mutta myös ompelija ja leipuri.

– Isä oli inhimillinen ja ymmärsi, että ihmiset ovat erehtyväisiä. Hän antoi anteeksi ja unohti saman tien riidan. Äiti vaati liikaa ja mökötti viikkoja.

– Isän kanssa oli aina helpompi puhua, kuin äidin kanssa. Jos isä kielsi tai oli vihainen, hän sanoi vain kerran. Äidillä oli tapana aina kaivella kaikki vanhat jutut esiin, jos oli jotain erimielisyyttä. Sitä en jaksanut silloin, enkä jaksa kuunnella vieläkään. Rauha heidän muistolleen, mutta isää on kuitenkin ikävä.

– Ehkä siksi, että äitini oli todennäköisesti masentunut vuosien ajan isoveljeni tapaturmaisen kuoleman jälkeen näin olen aikuisena asioita tulkinnut. Itse olin tapahtuman aikaan vielä leikki-ikäinen, joten tiettyjä asioita ei voinut ymmärtää, vaan tulkita ainoastaan tunnetiloja jne. Isäni osasi ehkä enemmän olla "läsnä", silloin kun hän maatalon töiltä ehti. Hän oli myös hyvin empaattinen ja eläväinen ihminen, samalla turvasatama pienelle lapselle, kun tuollainen trauma on ollut taakkana ja käsittelemättä. Aikuisena äitisuhde on tullut entistä läheisemmäksi.

– Isi jaksoi aina opettaa ja ohjata minua. Tämän lisäksi hän määritteli selkeät rajat, mitä saa tehdä, jne. ja piti huolen, että näitä rajoja myös noudatetaan. Näiden lisäksi hän oli aidosti kiinnostunut minusta ja tekemisistäni – koen, että elämäni oli helppoa, kun hän oli turvanani.

– Isä rakasti minua vilpittömästi. Äiti taas oli minulle mustasukkainen isän rakkaudesta. Lapsuuteni ei missään nimessä ollut onnellinen eikä edes tasainen.

– Isällä oli aikaa enemmän kuin äidillä, joka taas stressasi kaikista asioista. Isä osasi ottaa leppoisasti, hymyillen ja neuvoi minuakin, 6-lapsisen perheen nuorinta monessa asiassa. Isä oli siten myös aikuisiällä läheisempi ja surin hänen kuolemaansakin enemmän kuin äidin.

– Minun isäni oli ja on edelleen upein ihminen elämässäni. Hän on rakastava, viisas, oikeudenmukainen, syvällinen ja epäitsekäs. Hän on opettanut minulle paljon ja häneen voin aina luottaa. Kunpa kaikilla olisi yhtä ihana isä kuin minulla.

Äidin tytöt, isien hylkäämät

Monet äidin tytöt paljastuivat olevan isiensä hylkäämiä – tai he joutuivat pelkäämään omaa isäänsä. Äidin tyttöjen silmissä äiti on lempeä ja turvallinen hahmo, jolle on helppo puhua. Äiti oli myös rohkea ja vahva naishahmo – monen naisen elämän tärkein ihminen.

– Äiti oli minulle aina läheisempi ja on edelleen. Hän kannusti ja piti niin minusta hyvää huolta kuin osasi. Hän on kaikin tavoin hyvä äiti, enkä voisi kuvitellakaan parempaa. Isä oli narsistinen, äitiämme hakkaava hullu.

– Äiti on lempeä, ja rauhallinen ja hänellä oli aina aikaa meille lapsille, hän myös huomioi kaikki ilot ja itkut, toisin kuin isä, joka oli paljon poissa kotoa hänellä oli aina tärkeämpää tekemistä, kuin olla lastensa kanssa. Isä saattoi yrittää huijata asioissa, joka me ymmärrettiin jo ihan pienenä, että isä ei puhu totta, eikä isän pieruhuumori uponnut lapsenakaan.

– Olin ja olen edelleen äidin tyttö, koska isäni käskytti minua kuin orjaa ja vastaan laittamisen seurauksena pahoinpiteli. Isän luona en saanut olla lapsi.

– Äiti oli aina läsnä, vaikka maalaistalon emännällä oli paljon töitä ja tekemistä. Ei äiti mitenkään täydellinen ollut. Omat viat hänelläkin. Isä oli pelottava. Äitiä ei tarvinnut pelätä koskaan.

– Olen kuopus. Äiti oli minulle aina läheisempi. Kannusti ja piti niin hyvää huolta kuin osasi. Isä oli narsistinen, äitiämme hakkaava juoppo, joka selvin päin yritti hyvittää lapsilleen juomistaan kesälomamatkoilla ynnä muilla. Lisäksi isä kuoli ennen kuin tulin murkkuikään, joten äiti ja äidinäiti muodostuivat läheisimmiksi. Sittemmin myös molemmat isosiskoni. Olen aina kiintynyt ja luottanut enemmän naispuolisiin ihmisiin. Luottamuksen menetys naispuoliseen ystävään/tuttavaan myös sattuu enemmän, kuin vastaavien miesten. Johtuen varmaan vahvasta tunnesiteestä naisia kohtaan.

– Isä oli temperamenttinen ja vihastui usein ja typeristä syistä. Äiti oli aina pehmoinen, luotettava ja turvallinen.

– Äiti oli läheinen, isä ei. Äitin kanssa tehtiin ihan kaikenlaista, ja äiti oli paljon kotona. Äiti piti sylissä ja hellänä. Äiti antoi aikaa ja huomiota. Äiti on aina ymmärtänyt, tukenut, lohduttanut, muistanut. Äidin rakkauden tunsi todella ja tunnen yhä. Isä on vain luonteena ja persoonana erilainen vaikka onkin aina rakastanut ja ollut perheessä. Isälle en ole ikinä voinut avoimesti puhua tunteistani ja kokemuksistani.

– Isä oli tosi harvoin kotona. Ja kun hän oli, hän oli usein pahalla päällä ja riiteli äidin kanssa. Pelkäsin isääni todella. Siksi turvauduin aina äitiin. Olen aina tullut äitini kanssa toimeen! Hän on elämäni tärkein ihminen. Paras ystävä.

Kuvat: Shutterstock