Aila Bärlund, 90, on Vuoden Mummu: "Pitäkää lapsistanne huolta – saatte takaisin kaiken, mitä olette antaneet"
Porilainen 90-vuotias Aila Bärlund on valittu Vuoden Mummuksi.
Tunnustuksen myönsi vanhusseurapalvelu Seurana Oy. Palkintoraatiin teki vaikutuksen muun muassa se, että Bärlund hoitaa uutterasti muistisairasta miestään.
Bärlundin oli ilmoittanut ehdokkaaksi hänen lapsenlapsensa Maija Raitokari. Bärlundille itselleen Vuoden Mummu -tunnustus tuli täysin yllätyksenä:
– Tämä oli niin yllättävää. Ajattelin, että olenko lainkaan oikea henkilö, Bärlund naurahtaa.
Bärlund pohtii sitä, mikä on tärkeintä hänen omassa elämässään.
– Terveys ja se, että tulet sukusi, lastesi ja lastenlastesi kanssa hyvin toimeen. Se, että pystyt heitä auttamaan ja antamaan neuvojakin.
Rakkaus aina läsnä
Bärlund kokee, että hänen perheessään rakkaus on vahvasti läsnä.
– Voi kuule, sitä olen yrittänyt antaa. Ehkä olen saanut sitä omilta vanhemmiltani, niin se on sitten periytynyt.
Perheen tärkeydestä kertoo osaltaan se, että vaikka Bärlundilla on neljä lasta, yhdeksän lastenlasta ja kaksi lapsenlapsenlasta, niin hän muistaa kaikkien syntymäpäivät, nimipäivät ja muut tärkeät päivät.
Lapsenlapset luonnehtivat Bärlundin luonnetta periksiantamattomaksi. Hän on nyt jopa tarttunut uudelleen auton rattiin pitkän tauon jälkeen, kun hänen miehensä menetti ajokorttinsa. Ratin taakse istuminen ei ollut ongelma Bärlundille.
– En ole koskaan tykännyt ajaa muuta kuin kaupunkiajoja. Ja kun meillä on mökki, niin sinne minä ajan. En sitä itse huomaa, että olisin niin sinnikäs. Mutta kun aloitan jonkun työn, joka tuntuu vaikealta, niin en halua periksi antaa.
Bärlund on hoitanut uutterasti muistisairasta miestään. Yhteinen taival on pitkä: Bärlund kertoo olleensa miehensä kanssa yhdessä peräti 66 vuotta.
– Kun olet toisen kanssa ollut niin kauan ja näet, että hän ei pärjää, niin sitä haluaa, että hänellä olisi asiat hyvin myös.
Bärlund antaa tärkeän neuvon tämän päivän nuoremmille vanhemmille, eli tulevaisuuden mummuille ja papoille:
– Olkaa lastenne kanssa ja pitäkää heistä hyvää huolta. Käyttäkää aikaa mahdollisuuksien mukaan paljon heidän kanssaan, koska te saatte jatkossa takaisin kaiken sen, minkä te olette antaneet.
Ehdolla 149 henkilöä – Ehdolle Vuoden Mummuksi tai Vuoden Papaksi oli kaikkiaan 149 henkilöä. – Palkintoraatiin kuului Maiju Kauppila, bloggaaja Pinkit Korkokengät, Eino Grön ja Seurana Oy:n toimitusjohtaja Mirka Saarinen. – Seurana Oy:n mukaan tänä vuonna erikoisuutena oli, että ehdokkaat olivat keski-iältään hyvin nuoria. Nuorin ehdokas oli 54-vuotias, ja moni ehdokkaista oli noin 60-vuotiaita. |
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää