Äidin koskettava kertomus elämästä Down-lapsien kanssa: Harkitsi antavansa vauvat adoptioon

Kuuden lapsen vanhemmat eivät odottaneet perheeseensä uusia jäseniä, mutta he eivät olisi voineet olla onnellisempia, kun iloisesti hymyilevät kaksospojat saapuivat maailmaan. Yksi asia on kuitenkin varjostanut perheen matkaa – Downin syndrooma.

Adoptio tuli ensimmäisenä mieleen, kun yhdysvaltalaisvanhemmat Julie ja Dan McConnel saivat kuulla syntymättömien kaksospoikiensa sairastavan Downin syndroomaa. 

Pitkän pohdinnan jälkeen vanhemmat päättivät kuitenkin kasvattaa poikansa itse. Kaksospoikien vanhemmat haluavat nyt kertoa tarinansa siinä toivossa, että ihmiset oppisivat kohtaamaan erityislapset paremmin. Äiti ei nimittäin toivo lapsilleen mitään niin paljoa kuin huoletonta tulevaisuutta.

Diagnoosin jälkeiset kuukaudet täynnä tuskaa

Kun aikaisemmin jo yhdet kaksoset synnyttänyt kuuden lapsen äiti sai tietää olevansa jälleen raskaana 45-vuoden iässä, hän kävi lukuisissa testeissä selvittääkseen, että kaikki olisi kunnossa. Testit ja ultraäänet paljastivat muutamia ongelmia, joten pari viikkoa myöhemmin saatu diagnoosi Downin syndroomasta ei tullut vanhemmille suurena yllätyksenä. Vaikka diagnoosi oli odotettavissa, uutinen järkytti koko perhettä.

– Se oli kamala päivä, ja sen jälkeiset kuukaudet olivat elämämme stressaavimmat ja tuskallisimmat, äiti kertoo.

Erityislapsista huolehtiminen vanhemmalla iällä huoletti vanhempia, jotka ryhtyivät harkitsemaan vakavissaan lapsien antamista adoptioon. McConnelit löysivätkin pian perheen, joka oli valmis kasvattamaan kaksoset, mutta adoptiopapereita ei koskaan allekirjoitettu.

Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täältä

Samoihin aikoihin, kun vanhemmat järjestelivät adoptiota, he osallistuivat myös Down-lasten vanhempien tapaamiseen ja saivat runsaasti tukea vaikeaan päätökseensä. Odottavalle äidille tapaaminen oli ratkaiseva.

– Minulle oli rankkaa kuulla kaikki ne asiat ollessani raskaana, mutta opin myös, ettei se ole pelottava asia, äiti kertoo.

– Sinä rakastat lapsiasi oli mikä oli. Kun vihdoin päätimme, että emme anna pelon estää meitä, päätöksenteko oli helppo.

Poikien tulevaisuus aiheuttaa huolta

Lasten syntymä oli varsinainen jännitysnäytelmä, mutta päättyi lopulta hyvin. Nyt McConnelit ovat kaksospoikien onnelliset vanhemmat. Äidin mukaan poikien kasvattaminen on opettanut hänelle ennen kaikkea myötätuntoa.

– On vaikeaa kuvitella elämä ilman heitä. Uskon, että olisin kaivannut heitä joka päivä, jos emme olisi päättänyt pitää heitä.

Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täältä

Vaikka stressaava raskausaika on nyt takanapäin, edessä on uusia huolia. Äidin ainoa pelko tällä hetkellä on, että lapset joutuvat jonain päivänä syrjityksi. Hän toivookin, että poikia rakastettaisiin ja arvostettaisiin heidän jokaisessa elämänvaiheessaan.

– Tiedän, että kaikki eivät tunne tällä tavoin heitä kohtaan, mutta olen kiitollinen siitä, että elämme maailmassa, jossa Down-diagnoosin saaneilla on enemmän mahdollisuuksia kuin koskaan ennen.

Lähde: DailyMail 

***

Lue myös:

    Uusimmat