Abbas syytti Israelia Gazan verilöylystä

Rauhanneuvottelujen aloittamisesta sovittiin marraskuisessa huippukokouksessa Yhdysvalloissa. Sen jälkeen uutistoimisto AFP:n mukaan yli 115 palestiinalaista on saanut surmansa Israelin iskuissa.

Palestiinalaisten presidentti Mahmud Abbas on syyttänyt Israelia verilöylystä Gazassa. Israelin sotilaat surmasivat alueella ainakin 19 palestiinalaista, joista useimmat olivat Hamas-liikkeen taistelijoita. Päivä oli verisin yli vuoteen.

- Tämänpäiväinen tapahtuma oli joukkomurha, palestiinalaisten teurastusta, Abbas sanoi Ramallahissa Länsirannalla.

- Kansamme ei voi katsoa hiljaa tällaisia joukkomurhia. Ne eivät tuo rauhaa alueelle.

Silminnäkijät kertoivat, että Israelin joukot ja palestiinalaistaistelijat tulittivat toisiaan Gazan kaupungin liepeillä. Yli 40 haavoittuneen joukossa oli sekä taistelijoita että siviileitä.

Yksi kuolleista oli Hamas-johtaja Mahmud al-Zaharin poika. Isä vannoi palestiinalaisten kostavan poikansa kohtalon "ainoalla kielellä, jonka Israel tuntee" eli väkivalloin. Hamas julisti Gazaan kolmen päivän suruajan.

Israelin armeija perusteli tunkeutumistaan Gazaan sillä, että Hamasia epäillään kibbutsin työntekijän ampumisesta lähellä Gazan rajaa. Surmansa saanut oli 20-vuotias ecuadorilainen.

Israel syytti Hamasia myös raketti-iskuista Israeliin, ja Hamas myönsikin ensi kertaa sitten viime kesän olevansa vastuussa tulituksesta. Kukaan ei saanut surmansa tai haavoittunut rakettien iskeytyessä Ashkeloniin ja Sderotiin.

- Siviilejämme on tulitettu viime kuukaudet jatkuvasti (Gazasta), sanoi Israelin hallituksen tiedottaja Mark Regev.

Taistelut puhkesivat vain päivä sen jälkeen kun Israelin ja palestiinalaisten pääneuvottelijat ryhtyivät käymään läpi mahdollisen rauhansopimuksen ydinkohtia. Rauhanneuvottelujen aloittamisesta sovittiin muodollisesti marraskuisessa huippukokouksessa Yhdysvalloissa. Sen jälkeen yli 115 palestiinalaista on saanut uutistoimisto AFP:n mukaan surmansa väkivaltaisuuksissa.

(MTV3-STT-AFP-Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat