Abba: Waterloo 30th anniversary edition

Abba: Waterloo cd-kansi
Julkaistu 04.08.2004 14:19(Päivitetty 12.08.2004 10:43)

(Polar 1974/2004)

Abban maailmanvalloitus alkoi 30 vuotta sitten, kun yhtye voitti Eurovision laulukilpailut Waterloo-kappaleellaan. Merkittävää tapausta on juhlistettu monin tavoin ja levy-yhtiö on juhlan kunniaksi pakannut uusiksi samannimisen albumin. Levyyn on lisätty bonusraitoja ja paketissa on myös bonus-dvd, jossa on Abban televisioesiintymisiä 30 vuoden takaa. Onko sitten tämä albumi kaiken huomion ja vaivan väärtti, onkin jo toinen kysymys.

Aluksi pieni katsaus Abban historiaan ennen Waterloota. Unholaan on jäänyt se oudolta kuullostava seikka, että alun perin yksi maailman suosituimmista yhtyeistä oli vain Benny Anderssonin ja Björn Ulvaeuksen muodostama duo, jonka hyvätuuliset rallit menestyivät ihan kohtalaisesti Ruotsin listoilla. Ulvaeuksen vaimo Agnetha Fältskog ja Anderssonin tyttöystävä Anni-Frid ”Frida” Lyngstad olivat myös tunnettuja artisteja Ruotsissa, mutta he tyytyivät miehiensä levyillä vain taustalaulajan osaan.

Vuonna 1973 duo muuttui nelikoksi ja tytöt taustalta eturiviin. Kappale Ring Ring ei vielä yltänyt Ruotsin viisukarsinnan voittajaksi, mutta iso hitti siitä tuli Ruotsissa ja muutamassa muussa maassa. Yhtyeellä ei vielä ollut nimeä, nelikkoa kutsuttiin vain jäsentensä nimilistalla. Pilanpäiten yhtyettä alettiin kutsua nimien ensimmäisten kirjaimien muodostamalla Abba-lyhenteellä, joka toistaiseksi oli tunnetumpi sillisäilykemerkkinä. Nimi havaittiin kuitenkin osuvaksi, ja vuoden 1974 viisukarsintoihin yhtye osallistui jo Abba-nimellä Björn, Benny, Agnetha & Anni-Frid –litanian sijaan. Waterloo voitti ylivoimaisesti niin karsinnat kuin Brightonin loppukilpailunkin, joten tie oli avoin maailmanvalloitukselle.

Vaikka Waterloo menestyikin hyvin, piti kansainvälistä jättipottia odottaa vuoteen 1975. Waterloo-albumia tehtäessä miljoonamyyntiin vaadittavaa reseptiä ei vielä oltu löydetty. Levy on jopa huonompi kuin vuotta aiemmin julkaistu Ring Ring –albumi, joka on kokonaisuutena paljon tasaisempi paketti.

Toki Waterloollakin on hyvät hetkensä. Eniten tutulta Abbalta kuullostavat kaunis Hasta Mañana ja hunajaisilla jousilla kuorrutettu poppis Honey Honey. Levyn kaunein kappale on Agnethan ja Björnin (!) duetto Dance. Fridan tumma ääni pääsee oikeuksiinsa onnistuneessa rakkauslaulussa Gonna sing you my lovesong. Levyn mielenkiintoisin kappale on nimikappaleen jälkeen kuultava Sitting in a palmtree, jonka laulusolistina toimii monen muun kappaleen tavoin Björn Ulvaeus. Tyttöjen tuttua, viimeisen päälle trimmattua stemmalaulua kuullaan laulun väliosassa.

Muu materiaali levyllä onkin sitten enemmän tai vähemmän hutikamaa. King Kong Song on yhtyeen koominen yritys risteyttää ruotsipoppia ja hard rockia. Rankempi tyyli on hakusessa myös hieman onnistuneemmassa Watch out –kappaleessa, jota sitäkin on vaikea kuvitella Knowing me knowing you:n ja Winner takes it all:in rinnalle. Surkeimmat tutkielmat ruotsalaiseen perusiskelmään ovat levyn loppupuolella. What about livingstone ja Bennyn (!!!) laulama Suzy Hang-around ovat äärimmäisen banaaleja kappaleita sekä tekstin että musiikin osalta. Ring Ring –albumin tasaisuuteen ei päästä tällä levyllä, jossa tuleva suuryhtye selvästi haki linjaansa. Kuvailevaa levyn laadun ja linjattomuuden kannalta on se, että levyn 11 kappaleesta peräti kuudessa on solistina joko Benny tai Björn. Pian tämän levyn jälkeen säveltäjänerot ymmärsivät antaa mikrofonin pysyvästi Fridan ja Agnethan käsiin ja keskittyivät soittamiseen ja säveltämiseen.

Waterloo dvd:n valikko

Bonusraidoilla kuullaan Waterloosta versiot ruotsiksi, saksaksi ja ranskaksi, sekä Honey Honeyn ruotsinkielinen versio. Bonusdvd:n helmiä ovat otteet sekä Ruotsin viisukarsinnasta vuodelta 1974 että Euroviisujen loppukilpailuista. Lisäksi dvd:ltä löytyvät Saksan televisiolle kuvattu Honey Honey –video että Espanjassa esitetty Hasta Mañana. Hauskaa materiaalia ja ajankuvaa, jossa näkyy kuinka hölmistyneitä nuoret muusikot olivat tuoreen menestyksen edessä. Kansivihko on runsaasti kuvitettu ja siinä on tarkkaan kerrottu Abban menestysvuoden 1974 tapahtumat.

Hyvät bonusmateriaalit ja perusteellinen kansilipuke historiikkeineen eivät muuta sitä tosiseikkaa, että Waterloo on Abban uran mitättömin levy. Huonosta levystä ei ole kysymys, mutta 30th anniversary editionia on vaikea suositella kenellekään muulle kuin dedikoituneille Abba-faneille, jotka löytävät yhtyeen alkuaikojen hapuilusta tulevan menestyksen merkit.

teksti: Mikko Suhonen

Tuoreimmat aiheesta

Musiikki