Tampereen Kooveessa valmentanut taitoluisteluvalmentaja on paljastunut lajissa ahdistelusta epäillyksi valmentajaksi, kertoo Aamulehti.
Lehden mukaan miesvalmentaja suostutteli luistelijoita seksiin, käytti alatyylistä puhetapaa, kävi käsiksi ja lähetteli I love you -tekstiviestejä.
Suomen urheilun eettinen keskus SUEK on selvittänyt valmentajan käytöstä. Aamulehden mukaan SUEK:lle on häirinnästä kertonut neljä Kooveen luistelijaa ja yksi seuran toiminnassa ollut vanhempi.
LUE MYÖS: Suomalainen muodostelmaluistelun naisvalmentaja painavien syytösten kohteena – tutkinta käynnissä
Eräs Aamulehden haastattelema, Kooveessa luistellut lähde kuvailee miehen käytöksen olleen "systemaattista alaikäisiin kohdistuvaa ahdistelua".
Aamulehden mukaan epäilty valmentaja toimi Kooveessa 1995–2011. Sittemmin hän siirtyi valmentamaan pääkaupunkiseudulle, mutta hänen työsuhteensa päättyi lokakuussa ahdisteluepäilyjen tultua julkisuuteen Ylen jutussa syyskuussa.
