29-vuotias mies iski veitsen vieraansa selkään painiottelun päätteeksi: Kolmen lapsen isä kuoli

Pohjois-Karjalan käräjäoikeus on tuominnut 29-vuotiaan miehen toisen miehen taposta Tohmajärvellä.

29-vuotias löi oikeuden mukaan kylässä ollutta, vuonna 1989 syntynyttä kolmen lapsen isää kuolettavasti veitsellä selkään viime marraskuun lopussa Uudessa-Värtsilässä.

Mies sai 9,5 vuotta ehdotonta vankeutta taposta, törkeästä rattijuopumuksesta sekä aiemmin samana vuonna tehdyistä törkeästä kotirauhan rikkomisesta ja vahingonteosta.

Mies kertoi, että uhri ja toinen mies olivat olleet hänen luonaan "ryyppäämässä".
Miehet olivat painineet, ja heille oli tullut riitaa. Mies kertoi lyöneensä veitsellä, koska kylässä olleet miehet olivat lyöneet häntä turpaan.

Hän kuitenkin kiisti tapon ja kertoi vain huitaisseensa veitsellä varsin kaukaa. Hän kertoi samaan aikaan kompastuneensa koiranruoka-astiaan, minkä takia hän horjahti.

Oikeus kuitenkin katsoi, että jo ennen koiranruoka-astiaan törmäämistä mies oli ottanut vauhtia keittiön oviaukolta veitsi kädessään.

Teon jälkeen mies poistui paikalta, viskasi veitsen talon alle ja lähti ajelemaan. Vasta myöhemmin hän kertoi kuulleensa poliisilta, että puukotuksen kohde oli kuollut.

Lue myös:

    Uusimmat