Poliisilta uutta tietoa Vornasen aseesta
Poliisin mukaan virka-ase palautetaan aina, kun virkavapaa kestää yli kolme kuukautta.
Virka-ase, virkamerkki ja avaimet palautetaan aina, kun poliisin virkavapaa kestää yli kolme kuukautta, sanoo STT:lle Itä-Suomen poliisin apulaispoliisipäällikkö Seppo Korhonen.
– En lähde sanomaan mitään yksittäiseen tapaukseen, mutta meillä on hallinnossa ohjeistus, että virka-ase, virkamerkki ja avaimet palautetaan aina, kun virka-vapaa kestää yli kolme kuukautta.
Korhonen sanoo, että tämä on pitkään voimassa ollut normaalikäytäntö.
– Ei ole mahdollista, että niitä ei olisi palautettu. Tästä ei ole epäselvyyttä.
Ylen viikonloppuna tavoittama Itä-Suomen poliisilaitoksen poliisipäällikkö Samppa Holopainen ei osannut sanoa varmuudella, oliko kansanedustaja Timo Vornasen (ps.) virka-ase palautettu poliisilaitokselle. Vornanen on siviiliammatiltaan poliisi. Holopainen kertoi, että hänellä ei ole tietoa Vornasen mahdollisista siviiliaseista.
Vornanen sairauslomalla
Perussuomalaisten kansanedustaja Vornanen oli perjantaina aamuyöllä osallisena Helsingissä tapahtuneessa ampumavälikohtauksessa.
Poliisin mukaan Antinkadulla sijaitsevassa ravintolassa oli ollut työpaikkaseurue, jonka kanssa ampumisesta epäillylle 54-vuotiaalle miehelle oli tullut riitaa, mutta asia oli sovittu ravintolassa. Noin kello neljän aikaan aamuyöllä mies ja työpaikkaseurue olivat tavanneet ravintolan ulkopuolella, jolloin mies oli ottanut yllättäen esiin luvallisen pienikaliiberisen aseen.
Poliisin mukaan mies oli osoittanut aseella paikalla olleita henkilöitä ja ampunut maahan yhden laukauksen. Tämän jälkeen henkilöt poistuivat paikalta. Poliisi pidätti miehen.
Puoluesihteeri Harri Vuorenpää kertoi viestipalvelu X:ssä lauantai-iltana, että poliisi on vapauttanut Vornasen. Sunnuntai-iltana Vuorenpää kertoi X:ssä, että Vornanen on ilmoittanut perussuomalaisten eduskuntaryhmälle jäävänsä kahden viikon sairauslomalle
STT ei ole tavoittanut Vornasta kommentoimaan asiaa.
Uusimmat
-
11:40
Alkoholilain muutosesityksestä hylkäävä mietintö
-
11:34
Putin vierailulla Kiinassa: Ukrainan sotaan tarvitaan poliittinen ratkaisu
-
11:29
Poliisijärjestöt älähtivät hallituksen säästöistä: Uhka sisäiselle turvallisuudelle
-
11:15
Hiihtoliitto aloittaa muutosneuvottelut
-
11:11
Venäjä: Krimin sillan ilmatorjuntaa vakoiltu – tämä pidätyksistä tiedetään
-
11:10
Onko WhatsAppin profiilikuvasi kukka tai lemmikki? Tutkimus havaitsi taustalla ikävän syyn
-
10:45
Pääministeri yritettiin murhata – Slovakia joutui MM-jäälle järkytyksen hetkellä: "Meidän oli pelattava"
-
10:45
Limuviinat eivät tule kauppoihin tyttöjen suojelemiseksi, sanoo Päivi Räsänen
-
10:41
Inflaation käänne näkyi pörssiluvuissa Wall Streetin sulkeutuessa
-
10:29
Partisaanit: Suuria tuhoja Krimillä – Venäjä väittää ATACMS-iskuksi
-
10:14
Slovakian varapääministeri: Ammutun Ficon tila vakaa, mutta erittäin vakava
-
10:11
Tappara hankki MM-puolustajan riveihinsä
-
10:06
Jenni Haukiolle uusi työ
-
09:46
Tuomas Enbuskea syytetään pahoinpitelystä – Enbuske: "Kiistän syytteen ehdottomasti"
-
09:21
Sisarvaimot-sarjasta tutun ex-parin 25-vuotiaana kuolleen pojan vahvistettiin tehneen itsemurhan
-
09:15
Laihdutuslääke Ozempicista uusi suotuisa havainto – voisi "muuttaa kaiken"
-
09:12
Sotahistorioitsija lyttää Putin-uutisoinnin: "Värinää ja tärinää – toivotaan toivotaan"
-
09:03
Jukka Jalonen jyrähti MM-kisojen erikoisista kulissikäänteistä – Leijonien suuntaan napakka viesti: "Helvettiin ja nopeasti!"
-
08:59
"Rakkaus kuuluu kaikille" – kirkolliskokous pui piispojen esitystä kahdesta avioliittokäsityksestä
-
08:57
Naisleijonat jatkaa tutussa komennossa
-
Lataa lisää