Juoma-alan ammattilaiset paljastavat: Viisi yleisintä baarimikon työhön liittyvää harhaluuloa – ethän vain luullut näitä todeksi?

Alkoholi maistuu jälleen suomalaisille 16:48 Alkoholi maistuu jälleen suomalaisille
Alkoholilaki muuttui vuosi sitten, Lakimuutoksen vaikutuksista keskusteltiin Huomenta Suomessa viime vuoden lopussa.

Baarimikon työ ei ole niin hohtoista kuin voisi virheellisesti luulla. 

Elokuvat ja TV-sarjat muokkaavat maailmankuvaamme – toisinaan vääristävästikin. Niiden perusteella poliisien työ saattaa olla täynnä vauhtia ja vaarallisia tilanteita, kun taas pörssimeklareiden työ näyttää naurettavan helpolta luksuselämältä.

Kaikki ei kuitenkaan ole sitä, miltä näyttää – ei myöskään baarimikon työn osalta. Tässä lista harhaluuloista, joita baarityöläisen työhön liittyy. 

MYYTTI 1: He muistavat kaikkien asiakkaiden nimet

Joidenkin kanta-asiakkaiden nimet ehkä, mutta että kaikkien asiakkaiden – sehän olisi sula mahdottomuus! 

Sen sijaan baarimikoilla saattaa olla harjaantunut kasvomuisti ja he saattavat nimen sijaan muistaa asiakkaan nimikkodrinkin. 

MYYTTI 2: He keskustelevat mielellään asiakkaiden kanssa

Vaan eivätpä juttelekaan. Kyse ei ole siitä, etteikö baarimikko haluaisi vaihtaa kuulumisia asiakkaansa kanssa, vaan tavallisesti baarimikolla ei yksinkertaisesti ole aikaa työvuoronsa aikana.

Tämä vääristynyt kuva on varmasti lähtöisin televisiosta, jossa baarimikko on tavallisesti rento huumoriveikko, joka pyyhkii kaljatuoppeja puhtaanvalkoisella liinallaan.

Todellisuudessa yhdellä baarimikolla on samanaikaisesti useampikin asiakas palveltavanaan, jolloin aikaa ei hukattavaksi ylimääräiseen small talkiin.

He eivät ole myöskään terapeutteja tai parisuhdeneuvojia, joten elämänohjeita kannattanee kalastella muualta.

MYYTTI 3: He kuluttavat itsekin paljon alkoholia

Vaikka baarimikot ovat työnsä puolesta tekemisissä alkoholin kanssa harva se ilta, se ei automaattisesti tarkoita sitä, että hän kuluttaisi vapaapäivänsä kaljalla tissutellen tai viskiä nautiskellen.

Jotkut baarimikot ovat itseasiassa jättäneet alkoholin kokonaan, sillä he näkevät hyvin läheltä, mitä alkoholi tekee ihmisille.

Moni baarimikko myös välttelee kapakoita ja baareja vapaapäivinään, sillä he viettävät valtaosan ajastaan kyseisissä ympäristöissä.

MYYTTI 4: Baarimikon työstä ei saa uraa aikaiseksi

Usein miten baarimikon työtä pidetään niin sanotusti väliaikasratkaisuna. Esimerkiksi moni opiskelija saattaa saada lisätienistejä opintojen ohella nimenomaan baarityöläisenä.

Vaikka näin onkin, moni baarimikko haluaa kunnianhimoisesti luoda uraa kyseisellä alalla.

– Bartendingista voi tehdä uran montaa eri polkua pitkin. Joistakin tulee baarimestareita, ravintopäälliköitä tai esimerkiksi viinin maahantuojia. Toiset alkavat harjoittamaan omaa liiketoimintaansa, kertoo Justine Lechner, baarimikko.

Jesse Kamras ja Joanna Kuvaja haastattelivat reilu vuosi sitten flairtending-mestareita Nico Välimäkeä ja Miikka Mehtiötä, jotka ovat alansa parhaimmistoa Suomessa. Heidän osuutensa alkaa kohdassa 1:30:00.

Katso kyseinen Huomenta Suomen lähetys tästä

MYYTTI 5: Heidän työnsä on yhtä glamouria

Baarimikon työ on pääasiassa siivoamista, työpisteen puhtaana pitämistä, tiskaamista ja puunaamista.

– Siksi kutsun itseäni astianpesukoneeksi, Justine kuvailee pilke silmäkulmassaan.

Baarimikko saattaakin tulla työpaikalleen tunteja ennen ovien avaamista varmistaakseen, että tilat ovat kunnossa juhlijoita varten.

Vaikka baarimikon näyttäytyvätkin hymyilevinä ja kohteliaina asiakaspalvelijoina, kova meteli, hektinen työtahti sekä ihmisten kanssa käytävä kanssakäyminen näkyvät ja tuntuvat niin henkisesti kuin fyysisesti.

Jos olet koskaan katsellut baarissa ympärillesi valopilkun jälkeen, olet varmasti huomannut, millaisessa kunnossa paikka on bileillan jäljiltä. Jonkunhan sekin on siivota.

MYYTTI 6: He saavat aina illan päätteeksi yöseuraa

Joissain tapauksissa näin voi ollakin, mutta harvemmin juhlimaan tullut asiakas jaksaa odottaa, että baarimikon työt ovat ohi aikaisin aamuyöllä. Snägäri tai pitseria vie voiton.

MYYTTI 7: He kylpevät tippeinä saamissaan rahoissa

Näin saattaakin olla Yhdysvalloissa, jossa baarimikon palkka saattaa perustua pelkkien tippien varaan. Täällä pohjolassa ei kuitenkaan ole olemassa amerikkalaisten kaltaista tippikulttuuria.

Tavallisesti Suomessa annetaan tippiä tilanteissa, joissa asiakas on saanut tavallista parempaa palvelua.

MYYTTI 8: He sabotoivat juomia

Tämä uskomus liittyy etenkin drinkkeihin, jonka baarimikko loihtii asiakkaan toiveiden mukaisesti.

Vaikka baarimikko yrittäisikin ottaa kaikki asiakkaan toiveet huomioon, joskus käy niin, ettei juoma miellytäkään asiakasta.

– Yksi suurimmista myyteistä on se, että asiakas luulee, että baarimikko suuttuisi siitä, että hän palauttaa juomansa. Ammattitaitoiset baarimikot haluavat korjata juoman viipymättä, kertoo Melaney Schmidt, baarin omistaja.

Lähde: INSIDER, Matador

Lue kaikki uusimmat lifestyle-aiheiset artikkelit!

Lue myös:

    Parhaat ruokaohjelmat