Jukka on maistanut yli 45 000 viiniä – yksi oli ylitse muiden: "Kaikkien aikojen suosikkini"

Jukka Viitanen pääkuva
MTV Uutiset, Shutterstock

Puhtaasti työn tueksi aloitettu viiniharrastus tempaisi Jukka Viitasen mukanaan.

Jukka Viitanen tunnetaan muun muassa miehenä, jolla on ruutuvihoissa käsin kirjoitettuja muistiinpanoja noin 45 000 viinistä.

Viitanen aloitti työskentelyn Alkon myyjänä vuonna 1987, toisin sanoen noin 35 vuotta sitten.

Viitanen ei ole ikinä opiskellut mitään viineihin liittyvää, vaan kokemus on tullut nimenomaan työn ja harrastuksen kautta.

Katso myös video: Halpa vs. kallis: Onko 8 euron punaviini oikeasti yhtä hyvää kuin 30 euron punaviini? Artikkeli jatkuu videon alla.

Halpa vs. kallis: Onko 8 euron punaviini oikeasti yhtä hyvää kuin 30 euron punaviini? 5:43
Halpa vs. kallis -sarjassa vertailtiin eri hintaluokan punaviinejä.

– Enhän minä vuonna 1987 ollut harrastanut viiniä ollenkaan. Oli se tilanne, että oli pakko tehdä asialle jotain, kun asiakkaat tiesivät enemmän viineistä kuin minä. Se oli minun motivaationi.

Tahto oppia lisää ”jäi päälle” ja viiniharrastus jäi elämään.

Viitasen mukaan testaamalla tuotteita sai parhaan opin itselleen, mutta myös palvellakseen asiakkaita.

– Mitä enemmän niitä käy läpi, sen paremmin pystyn palvelemaan asiakkaita.

Käsin kirjoittaminen palvelee muistia

Viitasen lähipiirissä oli 1980-luvun lopulla muitakin, joita kiinnosti maistella erilaisia viinejä ja sen jälkeen kirjata muistiinpanonsa ylös.

– Kun kirjaa ylös, mitä on testannut, niin ainakin minulle se toimii erittäin hyvin niin, että sen muistaa pidemmänkin aikaa. Sehän on ihan selvää, etten millään kaikkia muista, mutta suuren osan kyllä, Viitanen kertoo.

Tarvittaessa muistiinpanoihin voi aina myös palata, jos vain muistaa suurin piirtein, milloin viiniä on maistellut. Kronologisen järjestyksen lisäksi Viitasen muistiinpanoja ei ole siis mitenkään arkistoitu tai jaoteltu.

Viitanen vinkkaakin, että jos omat muistiinpanonsa jaksaa naputella myös tietokoneelle, tietyn viinin etsiminen on huomattavasti helpompaa.

Viitanen kirjaa muistiinpanoihinsa viinin nimen, ulkonäön (väriskaalan ja värin syvyyden), minkälaiset kuplat viinissä on, tuoksuarvion sekä makuarvion.

– Tässä vähän kuin hajotetaan viini palasiksi ja lopulta kootaan yhteen. Tärkeää on, että tuoksut ja maut kirjataan ylös omien kokemusten perusteella, ei sen mukaan, miltä toiset sanovat sen tuoksuvan tai maistuvan. Jokainen on paras oman makunsa asiantuntija.

Sopivan viinin löytäminen asiakkaalle on taitolaji

Makuasiat pitää Viitasen mukaan huomioida erityisesti myös asiakaskohtaamisissa.

– Mitä enemmän asiakkaasta saa irti, sen helpompaa viinin suositteleminen on. Jos tulee tilanne, ettei asiakas oikein tiedä mitä haluaisi, kyllä muutamien kysymyksien avulla alkaa rajoja löytymään, Viitanen naureskelee.

Viitanen kertoo, että saattaa lähteä määrittelemään asiakkaalle sopivaa viiniä esimerkiksi sen perusteella, minkä maalaisista viineistä tämä on aikaisemmin pitänyt, mistä hintaluokasta puhutaan, minkä kanssa viini aiotaan nauttia, onko etsinnässä kevyt vai täyteläisempi viini ja onko tahto kokeilla esimerkiksi nimenomaan jotain pienerää.

Viitasella meni omien sanojensa mukaan monta vuotta siinä, että hän oppi lukemaan asiakasta paremmin. Laajalla kokemuksella tuotteista on ollut apua luovia asiakkaiden apua, varsinkin Viitasen nykyisellä työpaikalla Alkon Arkadia-lippulaivamyymälässä Helsingin Kampissa.

Viitanen painottaa sen tärkeyttä, että löydetään juuri asiakasta miellyttävä viini.

– Minulla on selkeä oma maku, mutta eihän asiakas minulle tule sitä viiniä ostamaan, Viitanen muistuttaa.

”Se on minun kaikkien aikojen suosikkini”

Viitanen kertoo maistelevansa uusia viinejä ”aika usein”.

– Käytännössä harrastus on päällä ”koko ajan”, mutta otan siitä myös taukoja, Viitanen kertoo.

Alkoholin terveyshaittojen takia tauot ovat välillä paikallaan, vaikka viinin maistelu toki onkin eri asia, kuin viinin juominen.

Vaikka muistiinpanoja ja maisteltuja viinejä on kertynyt jo runsaasti, Viitasella ei ole missään nimessä sellainen olo, että hän olisi jo maistanut kaiken.

– Päinvastoin on sellainen olo, että juuri mitään ei ole testattu. Tämä on tällainen loputon suo, mutta otetaan se haasteena ja oppina, Viitanen naureskelee.

– Jokainen uusi tuote on aina uusi tuote. Monesti on myös sellainen tilanne, että on testannut jotakin viiniä aiemmin, mutta siitä on jo niin pitkä aika, että on mielenkiintoista nähdä, miten tuote on kehittynyt. Jokainen testattu tuote tuo aina lisää kokemusta, Viitanen jatkaa.

Viitanen on päässyt maistamaan viiniharrastuksensa puitteissa useita eri alueiden maiden huippuviinejä ja toki erityyppisten viinien vertailu toisiinsa on mahdotonta. Yksi viini on kuitenkin ollut ylitse muiden: Bordeauxn alueella, A. C. Margauxn kylässä tuotettu punaviini vuodelta 1900.

– Se on minun kaikkien aikojen suosikkini, jota pääsin testaamaan vuonna 2005. Se oli ylitse muiden – minulle henkilökohtaisesti kaikkein vaikuttavin viini.

Katso myös: Tiesitkö tätä viinitonkasta? Mikael näyttää kaksi hanapakkauskikkaa

Tiesitkö tätä viinitonkasta? Mikael näyttää kaksi hanapakkauskikkaa 2:10
Tiesitkö tätä viinitonkasta? Mikael näyttää kaksi hanapakkauskikkaa

Lue myös:

    Parhaat ruokaohjelmat