Helppo rasvamuutos pienentää sydänsairauksien riskiä – jo puolikas ruokalusikallinen päivässä riittää

oliiviöljy öljy pannu
Shutterstock

Tuore tutkimus vahvistaa käsitystä oliiviöljyn terveellisyydestä.

Vaihde nokare voita tai lusikallinen majoneesia samaan määrään oliiviöljyä ja sepelvaltimotaudin riskisi pienenee. Näin voi tiivistää tuoreen yhdysvaltalaistutkimuksen tulokset.

Tutkimuksessa havaittiin, että sepelvaltimotaudin riski pieneni 7 prosentilla, kun 5 grammaa eläinperäistä rasvaa korvattiin kasviperäisellä rasvalla. Puolikkaan ruokalusikallisen (7 grammaa) verran oliiviöljyä päivässä käyttävillä sydänriskit pienentyivät entisestään ja heidän riskinsä sairastua sepelvaltimotautiin kutistui 21 prosentilla.

Sepelvaltimotauti on syöpien ohella Suomen tärkein kansansairaus, johon kuolee vuosittain useita tuhansia ihmisiä.

Korvaa, älä lisää

Tärkeää on huomatta, että sydänhyötyjä ei saavuta lisäämällä ruokavalioon oliiviöljyä muiden rasvojen oheen. Oliiviöljyn pitäisi korvata ruokavaliossa kovat rasvat.

– Oliiviöljy on helppo tapa korvata eläinperäisistä rasvoista saatavat epäterveelliset, tyydyttyneet ja transrasvahapot omega-3-rasvahapoilla, jotka vähentävät tulehdusta ja parantavat kolesterolia, yhdysvaltalainen sydänlääkäri Benjamin Hirsh sanoo Healthline-sivustolle.

Löydökset perustuvat lähes 100 000 yhdysvaltalaisen aikuisen otantaan. Tutkimuksen alkaessa osallistujat olivat terveitä. Heitä seurattiin 24 vuoden ajan. Tuona aikana osallistujista yli 10 000 osallistujaa sairastui sydän- ja verisuonitautiin. Tutkimus ilmestyi Circulation-lehdessä.

Oliiviöljyn hyödyt tunnistettu jo pitkään

Kyseessä ei ole ensimmäinen tutkimus, jossa oliiviöljyllä todetaan olevan terveyshyötyjä. Oliiviöljyn ja sitä runsaasti sisältävän Välimeren perinteisen ruokavalion on huomattu esimerkiksi pienentävän sydänsairauksien ja infarktien, suolistosyöpien ja erektiohäiriöiden riskiä.

Sydänterveytensä vuoksi on syytä huolehtia terveellisen ravinnon lisäksi riittävästä liikunnan ja unen määrästä.

***

12 nopeaa keittiöniksiä 2:58

Lue myös:

    Parhaat ruokaohjelmat

    • masterchef2 (002)
      MasterChef Suomi

      MasterChef-keittiön valtaavat amatöörikokit! Satojen hakijoiden joukosta valitut, Suomen parhaat kotikokkaajat havittelevat liekinkuumaa MasterChef Suomi -arvonimeä ja 10.000 euron rahapalkintoa. Riittävätkö taidot kelloa vastaan kokatessa miellyttämään tuomaristoa? Uudella kaudella Kape Aihisen seuraksi tuomarikolmikkoon liittyy kaksi huippukokkia, Henri Alén sekä vaikuttavan kansainvälisen uran luonut Helena Puolakka.