Tutkimus: Suolistosyövän riski pienenee jopa 60 prosenttia tällä ruokavaliolla

Välimeren perinteinen ruokavalio voi tuoreen tutkimuksen perusteella pienentää riskiä sairastua paksu- ja peräsuolisyöpään.

Välimeren perinteistä ruokavaliota noudattavat syövät runsaasti kasviksia, oliiviöljyä, pähkinöitä, hedelmiä, kalaa ja täysjyväviljoja. He käyttävät kohtuullisesti alkoholia ja vähänlaisesti punaista lihaa, makeisia ja teollisia viljoja.

Nyt julkaistussa tutkimuksessa osallistujien riski sairastua paksu- ja peräsuolisyöpään oli sitä pienempi, mitä useampia välimerellisen ruokavalion piirteitä heidän ruokavaliossaan oli.

Tarkimmin ruokavaliota noudattavien sairastumisriski oli 60 prosenttia pienempi verrattuna osallistujiin, joiden ruokavaliossa ei ollut juuri lainkaan välimerellisiä piirteitä. Yhteys koski varsinkin peräsuolisyöpiä.

Tulokset lisäävät näyttöä Välimeren perinteisen ruokavalion lukuisista terveyshyödyistä. Aiemmissa tutkimuksissa sen on osoitettu pienentävän muun muassa sydän- ja verisuonitautien, dementian ja aivoverenkiertohäiriöiden vaaraa.

Tutkimukseen osallistui 35 000 naista, joita seurattiin keskimäärin 17 vuoden ajan. Seurannan aikana naisilla todettiin 470 paksu- ja peräsuolisyöpää.

Suomessa paksu- ja peräsuolisyöpä on miesten kolmanneksi ja naisten toiseksi yleisin syöpä. Uusia tapauksia todetaan vuosittain noin 3 000.

Tutkimus julkaistiin International Journal of Epidemiology -lehdessä.

Copyright Duodecim 2017. Kaikki oikeudet pidätetään. Materiaalin uudelleen julkaisu ja edelleen levittäminen on kielletty ilman kirjallista lupaa.

Tulehduksellinen suolistosairaus kuihdutti Janin sairaalakuntoon

Tulehduksellista suolistosairautta sairastava Jani Toivonen kertoi elämästään sairauden kanssa Hyvää Elämää -ohjelmassa maaliskuussa 2017. Mukana oli myös sisätautien ja gastroenterologian erikoislääkäri Perttu Arkkila.

Lue myös:

    Uusimmat