Yritykset hakivat uutta kustannustukea vilkkaasti heti ensimmäisenä päivänä – hakemuksia yli puolet enemmän kuin viimeksi

Syksyn aikana myös suuret yritykset ovat tarvinneet rahoitusjärjestelyjä valtion erityisrahoittaja Finnveran kautta 2:12
Katso myös: Syksyn aikana myös suuret yritykset ovat tarvinneet rahoitusjärjestelyjä valtion erityisrahoittaja Finnveran kautta

Yrityksille uudestaan haettavaksi avautunut kustannustuki oli ensimmäisenä hakupäivänä suositumpi kuin edellisen hakukierroksen alkupäivänä, kertoo tukea jakava Valtiokonttori.

Viranomainen sai yli 2  000 hakemusta, mikä on yli puolet enemmän kuin kesän hakukierroksen ensimmäisenä päivänä.

Hakemuksista ehdittiin saman päivän aikana käsitellä kolmasosa. Niiden perusteella uutta kustannustukea jaettiin yhteensä noin 3,1 miljoonaa euroa lähes 200 yritykselle.

Kustannustukea voi hakea 26. helmikuuta saakka. Ensimmäisellä hakukierroksella tukimuotoa jaettiin yli 100 miljoonaa euroa.

Lähes kaksi kolmasosaa varatusta 300 miljoonan euron tuesta jäi käyttämättä, minkä seurauksensa tukiehtoja on uudelle hakukierrokselle höllennetty.

Suurin mahdollinen tukisumma 500 000 euroa

Työ- ja elinkeinoministeriö tiedotti aiemmin, että tuki on tarkoitettu kaikille yrityksille, joiden liikevaihto on koronan vuoksi laskenut vähintään 30 prosenttia.

Liikevaihtoa verrataan kesä–lokakuun tilannetta vastaavaan ajankohtaan vuonna 2019. Valtio on varannut kustannustuen toiselle hakukierrokselle 550 miljoonaa.

Suurin mahdollinen tukisumma on edelleen 500  000 euroa.

Kustannustuki on yksi valtion keinoista tukea yrityksiä koronapandemiassa. Aiemmin käytössä ovat olleet esimerkiksi Business Finlandin, ely-keskusten ja Finnveran kautta mahdollistetut järjestelyt.

Lue myös:

    Uusimmat