Uutena digitaalisena tv-kanava Yle aloittaa YLE Extran. YLE Radio Peili laajenee puolestaan valtakunnalliseksi puheradioksi.
Ylen hallintoneuvosto on päättänyt tänään pitämässään kokouksessa tarkentaa yhtiön kanavarakennetta ja -profiileja sekä uusia palveluita meneillään olevan strategiauudistuksen mukaisesti.
Yhtiö lopettaa kokeiluna toimineen digitaalisen radiopalvelu YleQ:n viimeistään tämän vuoden lopussa. Uutis- ja ajankohtaisohjelmien digi-tv -kanavana tunnettu YLE24 lopetetaan puolestaan ensi vuoden toukokuussa.
Ensi vuonna Yle lopettaa myös Porin keski- ja lyhytaaltolähetykset, mutta jatkaa keskiaaltolähetyksiä Itämeren alueella Helsingin Santahaminan lähettimillä. Yle keskittyy vastedes palvelemaan ulkomailla olevia suomalaisia satelliitti-, mobiili- ja internetjakelun avulla.
Uutena digitaalisena tv-kanava Yle aloittaa YLE Extran, joka on live-tapahtumien, suorien lähetysten, populaarikulttuurin ja urheilutapahtumien erikoiskanava. Kanavan luvataan lähestyvän aiheitaan monimediaisesti ja interaktiivisesti sekä tekevän yhteistyötä YleX:n, YLE Radio Extremin ja laajakaistapalveluiden kanssa.
YLE Radio Peili laajennetaan Ylen neljänneksi suomenkieliseksi, valtakunnalliseksi radioverkoksi. YLE Radio Peili on uutis- ja ajankohtaisohjelmien sekä asiapuheen kanava, joka välittää ja versioi sekä radio- että tv-ohjelmia.
Tulevaisuudessa Yle tarjoaa langallisissa ja langattomissa laajakaistaverkoissa erilaisia haku- ja tilauspalveluita. Syksyllä 2006 avataan YLE Elävä arkisto, joka käsittää alkuvaiheessaan noin 150 tuntia vanhoja filmejä ja tv-ohjelmia sekä 550 tuntia radio-ohjelmia sadan viime vuoden ajalta. Vastaava ruotsinkielinen palvelu aloitetaan samaan aikaan.
Ensi vuoden aikana uudistetaan YLE.fi -käyttöliittymä ja aloitetaan audio- ja videosisältöjen tilauspalvelu sekä Ylen tallennemyynti.
Laajakaistapalveluita kehitetään lähivuosina erityisesti lapsille, nuorille sekä nuorille aikuisille. Ruotsinkielisiä internet- ja laajakaistapalveluita kehitetään osana yhtiön kokonaisuutta oman svenska.yle.fi -portaalin kautta.
"Henkilöstö sijoitetaan prosessin aikana"
- Lakkautettavien kanavien henkilöstö tullaan sijoittamaan tässä prosessin aikana, hallintoneuvoston puheenjohtaja Mika Lintilä sanoo. Hänen mukaansa kanavaratkaisulla ei sinänsä ole henkilöstövaikutuksia. YleQ:n ja YLE24:n lopettamisella ei liioin ole mitään tekemistä kanavien kuulija- ja katsojamäärien kanssa.
- Lähtökohta on strategian ja profiilien yhteensovittaminen. Kun me olemme tehneet uuden strategian, niin profiili ja strategia tulevat menemään käsi kädessä, Lintilä perustelee kanavien lopettamista.
- YLE24 tulee siirtymään TV1:een ja TV2:een. Molemmille kanaville tulee paljon hyvää aikaa, kun FST siirtyy omalle digitaaliselle kanavalleen. YleQ:sta taas tulee siirtymään osioita Radio Suomelle ja YleX:lle, kertoo Lintilä.
YLE Radio Peilistä tulee Suomen ainoa puhtaasti puhekanava. Lintilän mukaan puhekanavat ovat maailmalla erittäin suosittuja, ja tällaisella on selvä tilaus.
- Uusissa toimiluvissakaan ei ole yhtään pelkkää puhekanavaa, Lintilä huomauttaa.
(MTV3-STT)