Yleisurheilun supertähti lopettaa uransa – lausui koskettavat jäähyväiset: "Joskus urasi muuttuu hetkeksi ajassa"
Pikajuoksun kaksinkertainen maailmanmestari Dafne Schippers lopettaa kilpauransa. 31-vuotias hollantilainen päätyi ratkaisuunsa muutaman heikosti sujuneen kauden jälkeen.
Schippers voitti 200 metrillä MM-kultaa vuosien 2015 kisoissa Pekingissä ja 2017 Lontoossa. Lisäksi hän saavutti samalla matkalla olympiahopeaa Riossa 2016 sekä satasen MM-hopeaa Pekingissä 2015. Euroopan mestaruuksia Schippersillä on kolme.
Viimeiset arvokisamitalinsa Schippers saavutti Berliinin EM-kisoissa 2019, joissa hän otti hopeaa 200 metrillä ja pikaviestissä sekä pronssia 100 metrillä. Sen jälkeen jalka ei ole kulkenut entiseen malliinsa.
– Juoksukisa päättyy tähän. Urheilijana tiedät aina, että tämä päivä tulee, ja joskus urasi muuttuu hetkeksi ajassa, kokoelmaksi muistoja ja toivottavasti myös mitaleita, Schippers kirjoitti Instagram-tilillään.
Hollantilainen kärsi urallaan loukkaantumista, joita ilman mitalikaapissa komeilisi tätäkin komeampi saalis.
– Olen päättänyt siirtää elämäni radan ulkopuolelle ja tutkia mitä tahansa edessä on, mutta en ilman, että sanon massiiviset kiitokset teille loppumattomasta tuestanne. Tämä on ollut matka, jota en ole katunut, Schippers sanoi seuraajilleen.
Schippersin 200 metrin ennätys 21,63 on myös Euroopan ennätys. 7-ottelijana uransa aloittaneella urheilijalla on Hollannin ennätys myös 100 metriltä (10,81), pituushypystä (678 senttiä) ja 7-ottelusta (6545 pistettä).
Yleisurheiluvideot
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää