Mainos

Yleisradion tulos tavoitteiden mukainen

Yleisradio piti taloutensa viime vuonna tavoitteiden mukaisena. Tuotot pysyivät edellisvuoden tasolla, kulut budjetoitua pienempinä ja rahoitusasema arvioitua parempana, yhtiö kertoo tiedotteessaan. Ylen tulos oli rahoituserien jälkeen kuitenkin 57,9 miljoonaa tappiollinen, kun vuotta aiemmin kirjattiin voittoa 56,9 miljoonaa markkaa.

Kokonaistuottoja Ylelle kertyi runsaat kaksi miljardia, joista 75 prosenttia tuli televisiolupamaksuista. Liikevaihto jäi neljä miljoonaa edellisvuotta pienemmäksi eli vajaaseen kahteen miljardiin markkaan.

Vuoden lopussa televisiolupia oli ennätykselliset 1 972 255 kappaletta. Uusia lupia lunastettiin lähes 25 000. Samalla kansalaisten tyytyväisyys Ylen toimintaan kasvoi. 73 prosenttia suomalaisista kokee saavansa vähintään melko hyvin vastinetta tv-maksuilleen. Vastaava luku oli toissa vuonna 65 prosenttia.

Radiota ja televisiota seurattiin viime vuonna keskimäärin kuusi tuntia päivässä. Ylen osuus katseluun ja kuunteluun käytetystä ajasta oli 54 prosenttia. Ylen radiokanavat yltivät 61 prosentin osuuteen ja tv-kanavat 46 prosentin osuuteen.
(MTV3)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.