Yle: Ensimmäiset kotimaiset Toroidion-sähköautot asiakkaille jo 2018?

Ylen aamu-tv:ssä vieraillut Toroidion-kehittäjä kertoo, että ensimmäiset suomalaiset sähköautot toimitetaan omistajilleen mahdollisesti jo parin vuoden päästä.

Kotimaisen sähköauto Toroidionin isä, automuotoilija Pasi Pennanen kertoi Ylen haastattelussa, että varauksia "alle miljoonan" hintaisesta autosta otetaan jo vastaan.

Pennanen tosin sanoo, ettei tiedä, kuinka paljon varauksia on tehty. Tilausmaksuja ei ole vielä peritty, koska Toroidionilla ei ole tarjota autoja koeajoon.

– Oli se sitten 2- tai 4-paikkainen Toroidion, niin autot ovat vielä niin sanotusti piirustuspöydällä, Pennanen kertoo Ylelle.

Päätöksiä auton tuotantopaikasta ollaan Pennasen mukaan tekemässä alkukesästä.

– Meillä on logistisia vaatimuksia. Meren ja lentokentän läheisyys, ja sitten tarvitaan noin kolme kilometriä testirataa vähintään.

Toroidionista kansanauto?

Yhdysvaltalainen sähköautoyhtiö Tesla esitteli hiljattain oman massamarkkinoille suunnatun mallinsa, jonka hinta sopii aiempaa mallia suuremman yleisön lompakolle.

Myös Pennanen suunnittelee, että tulevaisuudessa Toroidion voisi olla eräänlainen kansanauto.

– Voimalinjatekniikka on suunniteltu sellaiseksi, että se olisi vietävissä periaatteessa mihin tahansa ajoneuvoon.

Massamarkkinoille sopivan Toroidionin kehittäminen vaatisi kuitenkin valtavasti pääomaa. Pennasen mukaan sellaisia rahoja ei Suomesta löydy.

Lähde: Yle

Lue myös:

    Uusimmat