Yksikin juoma voi tehdä piikin: "Ei ole turvallista alkoholin määrää"

Jatkuva alkoholin käyttö voi nostaa verenpainetta epäterveellisesti, vaikka kyse olisi vain lasillisesta päivässä. Aiemmissa tutkimuksissa alkoholin kohtuukäytön on uskottu voivan jopa edistää terveyttä.

Yhdysvaltalainen sydänyhdistys American Heart Association (AHA) kertoo pienenkin alkoholimäärän rutiininomaisen juomisen voivan lisätä sydän- ja verisuonitautien riskiä iän myötä.

Yhdistys viittaa sen Hypertension-lehdessä aiemmin tänä vuonna julkaistuun tutkimukseen, jonka mukaan verenpainetasot todennäköisesti nousevat riippumatta nautitun alkoholin määrästä.

Yhteys verenpaineen ja juotujen annosten välillä ilmenee myös niillä aikuisilla, joilla ei ole aiempaa verenpainetautia.

Meta-analyysissä yhdistettiin seitsemän tutkimuksen tiedot. Tutkimuksissa oli mukana yhteensä yli 19 500 aikuista Yhdysvalloista, Koreasta ja Japanista.

Tulosten julkaisun jälkeen AHA toisti suosituksensa alkoholin käytön rajoittamisesta.

"Ei ole olemassa turvallista alkoholimäärää"

Tutkimuksen johtava tutkija, Tulanen ylipiston professori Paul Whelton kertoo yhdysvaltaismedia Fox Newsille 4–12 vuoden seurannan aikana saatujen tulosten olevan hyvin johdonmukaisia.

– Ei ole olemassa turvallista alkoholin määrää, Whelton kommentoi.

– Mitä enemmän ja mitä säännöllisemmin alkoholia nauttii, sitä enemmän se vaikuttaa verenpaineeseen.

Tutkijat havaitsivat niin systolisen kuin diastolisenkin verenpaineen nousevan enemmän alkoholia nauttivilla kuin niillä, jotka eivät juoneet lainkaan. Alkoholin vaikutus oli erityisen vahva systoliseen verenpaineeseen (yläpaine).

Whelton sanoo, että tulokset eivät yllättäneet häntä, mutta kaikkien muidenkin pitäisi olla tietoisia havainnoista.

– Ihmisten pitäisi tietää, että alkoholin vähäiselläkin saannilla on todennäköisesti jonkinlainen vaikutus verenpaineeseen.

Alkoholin vaikutus muuttuu ajan myötä

Fox Newsin lääketieteellinen toimittaja, tohtori Marc Siegel NYU Langone Medical Centeristä kommentoi tuloksia Fox News Digitalin haastattelussa.

Hänen mukaansa aluksi alkoholi saattaa alentaa verenpainetta laajentamalla verisuonia, mutta sitten tilanne muuttuu.

– Useiden tuntien aikana alkoholi lisää reniiniä, joka supistaa verisuonia ja nostaa verenpainetta, hän selvittää.

Vaikutus pätee mihin tahansa alkoholimäärään.

– Alkoholin nauttimiseen liittyvät lisäksi istumatyö, stressi ja lihavuus, jotka nekin nostavat verenpainetta ja rasittavat sydäntä.

Yksi lääkäri kyseenalaistaa päätelmän

Yksi Fox Newsin haastattelema lääkäri kertoo suhtautuvansa tutkimuksen tuloksiin epäilevästi.

– Tulokset viittaavat siihen, että sydämen terveyden kannalta ei ole olemassa turvallista määrää alkoholinkäyttöä, fysiatri Shana Johnson Scottsdalesta Arizonasta toteaa lehdelle sähköpostitse antamassaan haastattelussa.

–  Nämä havainnot ovat kuitenkin ristiriidassa muiden tutkimusten kanssa. Ne osoittavat kohtuullisen alkoholin saannin voivan pienentää sydänsairauksien riskiä, Johnson lisää.

Johnson kutsuu tuloksia "kiehtoviksi" mutta sanoo, että hänen luottamustaan niiden paikkansa pitävyyteen heikentävät "metodologiset ongelmat".

– Kuten (analyysin) kirjoittajat huomauttavat, kaikkiaan viidessä mukana olleessa tutkimuksessa on vinouma. Jos suurin osa meta-analyysiin sisällytetyistä tutkimuksista on heikkolaatuisia, myös tulokset ovat heikkolaatuisia (todennäköisesti epätarkkoja), Johnson toteaa.

Hän lisää, että riski sairastua korkeaan verenpaineeseen perustuu useisiin tekijöihin, ei pelkästään alkoholin käyttöön.

– Verenpaineeseen vaikuttavat myös genetiikka, ruokavalio, paino ja aktiivisuustaso.

Johnsonin mukaan potilaiden tulisi keskustella omista sydänsairauksien riskitekijöistään aina lääkärinsä tai hoitajansa kanssa.

Entäs sitten se punaviinin terveellisyys?

Voiko kohtuullinen alkoholin käyttö siis kuitenkin pienentää sydänsairauksien riskiä?

Brittiläisen Anglia Ruskin Universityn tutkimusryhmä tarkasteli 2010-luvulla erilaisten alkoholijuomien, kuten oluen, siiderin, samppanjan, valko- ja punaviinin sekä väkevien alkoholijuomien terveysvaikutuksia. Tutkimuksen tulokset julkaistiin vuonna 2020.

Tutkijat havaitsivat, että oluen, siiderin ja väkevien kulutus oli yhteydessä sydän- ja verisuonitautitapahtumien, sepelvaltimotaudin, aivohalvauksen, syövän ja kokonaiskuolleisuuden riskiin.

Ainoa ryhmän havaitsema terveyshyöty oli sepelvaltimotaudin riskin pieneneminen viinin nauttimisen seurauksena.

Ryhmä kuitenkin uskoo, että viinistä ja samppanjasta saadut hyödyt eivät lopulta liittyneet alkoholiin, vaan johtuivat viinien polyfenoleista, jotka ovat rypäleistä luonnostaan löytyviä antioksidantteja.

Suomessa alkoholin vaaroista on muistuttanut muun muassa Aivoliitto. Sen mukaan alkoholi nostaa verenpainetta suoraviivaisesti. Erityisen vaarallista on humalajuominen. 

Lue myös:

    Uusimmat