YK:n tutkimus: Kosovon kylissä suuria tuhoja

Monet Kosovon kylistä on tuhottu lähes täysin. YK:n alustavan tutkimuksen mukaan suuri osa taloista on poltettu maan tasalle, juomavesilähteet ovat pahoin saastuneet ja ruoasta on huutava pula.

YK:n edustaja Manoel de Almeida e Silvan mukaan arvio tuhoista on vielä alustava, koska vasta 141 Kosovon yli 2000 kylästä on ehditty tutkia.

YK:n pakolaisjärjestön johdolla tehdyn kartoituksen mukaan 64 prosenttia kylien asuintaloista oli pahoin vaurioituneita tai täysin tuhoutuneita. Kohtalaista vahinkoa oli kärsinyt 20 prosenttia taloista. Lisäksi noin puolet kouluista oli vaurioitunut.

Pulaa myös puhtaasta vedestä ja ruoasta

Kylät kärsivät myös puhtaan juomaveden puutteesta. Juomavesilähteistä 40 prosenttia havaittiin saastuneiksi. Niistä monet ovat raportin mukaan saastuneet "kotitalousjätteistä ja ihmisten jäänteistä".

Myöskään ruokaa ei ole tarpeeksi. Useat kaupat on ryöstetty tai tuhottu. Samaan aikaan myös maatilojen tuotanto on ollut pysähdyksissä.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat