Mainos

Yhteenottoja Indonesiassa muistomielenosoituksen jälkeen

Kahakoita puhkesi tänään indonesialaisessa Yogyakartan kaupungissa sen jälkeen, kun 30000 oppositiopoliitikko Megavati Sukarnoputrin tukijaa oli pitänyt rauhallisen mielenosoituksen, silminnäkijät kertoivat.

Väkivaltaisuuksissa loukkaantui useita ihmisiä, kaksi moottoripyörää poltettiin ja kaksi puoluetoimistoa vaurioitui. Mellakoinnin aloittaneilla henkilöillä oli yhdistyneen kehityspuolueen PPP:n tunnukset, mutta sekä PPP:n että Megavatin aikanaan johtaman Indonesian demokraattisen puolueen PDI:n jäsenten mukaan he olivat ulkopuolisia eivätkä kuuluneet PPP:hen.

Molempien puolueiden puoluetoimistot kärsivät vahinkoa kahakassa. Ne sijaitsevat 500 metrin päässä toisistaan saman kadun varrella. PDI:n mielenosoitus järjestettiin Megavatin puolueen puheenjohtajuudesta syrjäyttämisen vuosipäivän johdosta. Indonesian hallituksen vuonna 1996 masinoima Megavatin syrjäyttäminen nostatti Jakartassa kaksi vuotta sitten heinäkuun 27. päivänä vastalausemellakoita, joissa kuoli viisi ihmistä, 149 loukkaantui ja 74 katosi.

Indonesian ensimmäisen presidentin Sukarnon tytär Megavati järjestää huomenna syrjäyttämistä koskevan muistoseremonian kotonaan, jakartalaiset sanomalehdet kertoivat. Noin 5000:en ihmisen odotetaan osallistuvan tilaisuuteen.

Viranomaiset olivat kieltäneet mielenosoituksen Jakartassa turvallisuussyihin vedoten. Lehtien mukaan noin 9000 sotilasta on sijoitettu pääkaupunkiin väkivaltaisuuksien puhkeamisen pelossa.

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.