Yhdysvaltain välivaalit eivät onnistuneet hetkauttamaan markkinoita, vaikka potentiaalia oli – "Kuin sokerihumala, joka haihtuu nopeasti"

Markkinaraati: USA:n vaalien vaikutus talouteen 16:02

Yhdysvaltain välivaalit eivät onnistuneet hetkauttamaan markkinoita, toteavat asiantuntijat. Trumpin henkilökohtaiset aikaansaannokset taas ovat tehneet Yhdysvaltojen taloudelle hyvää, mutta huuma voi loppua pian.

Katso videolta asiantuntijoiden koko keskustelu Huomenta Suomessa perjantaina. 

Yhdysvaltain välivaalien tulos oli asiantuntijoiden mukaan ennakko-odotusten mukainen, eikä se siksi onnistunut horjuttamaan markkinoita.

Huomenta Suomen vieraana ollut Taalerin varainhoidon johtaja Samu Lang kertoo, että joitakin muutoksia oli kuitenkin nähtävissä vaalilaskennan aikana.

– Lopulta markkinaliikkeet jäivät hyvin vähäisiksi. Vaalilaskennan alkuvaiheessa, kun republikaaneilla näytti olevan vahva veto, nousivat korot hiukan, dollari lähti vahvistumaan ja osakemarkkinat lähtivät hiukan voimakkaammin ylös. 

– Siinä vaiheessa kun suunta vaalilaskennassa lähti kääntymään ja demokraatit hallitsivat, osakkeet lähtivät hiukan alaspäin ja dollari heikkeni. Sijoittajat tulkitsevat republikaanimyönteisen talouspolitiikan positiivisesti, Lang toteaa.

Suurten verokevennysten ajat ovat ohi

Vaikka välivaalien tulos oli odotettu ja se ei onnistunut markkinoita keikuttamaan, voi vaalitulos silti vaikuttaa tulevaisuun taloustilanteeseen.

– Isojen verokevennysten ajat ovat varmasti nyt ohi, kevennyksiä ei tulla päästämään edustajainhuoneessa läpi. Arvioita on, että jonkinlaista pakettia pienituloisille voitaisiin saada eteenpäin, mutta se jää vielä nähtäväksi, Lang toteaa.

Nordic West Officen toimitusjohtaja Risto E.J. Penttilä kertoo, että suurin yllätys oli se, ettei suurta yllätystä ollut.

– Jos demokraatit olisivat saaneet värisuoran, yritysmaailmassa olisi riidelty. Jos taas republikaaneille olisi käynyt sama, olisi tullut veronalennuksia ja korkojen noston pelkoa, hän toteaa.

Syy kasvuun on Trump

Yhdysvaltain taloudella menee näennäisesti hyvin, pörssikurssit ovat ennätyskorkealla ja esimerkiksi teräs- ja alumiinialat porskuttavat menestyksessä. Kuinka paljon Yhdysvaltain talouskasvusta voidaan siis laittaa Trumpin nimiin?

– Sijoittajan näkökulmasta Trumpin epärationaalisuus ja arvaamattomuus ovat pelkoa herättäviä asioita, ja tämä on itsessään lisännyt vähän kurssien heiluntaa, Lang selittää.

Penttilän mukaan Trumpille voi kuitenkin antaa myös kunniaa.

– Kun Trump sanoi tekevänsä verokevennyksiä ja samalla kotiuttavansa amerikkalaisyritysten voitot, kaikki nauroivat. Nyt Yhdysvaltain talouskasvu on aikaisemman kahden prosentin sijaan neljä prosenttia ja syy siihen on Trump.

Sokerihumala haihtuu aikanaan

Vaikka nyt menee hyvin, on vahva talouskasvu asiantuntijoiden arvioiden mukaan ohimenevää.

– Verouudistukset ja muut valtiontalouteen vaikuttaneet asiat ovat kuin sokerihumala, joka haihtuu nopeasti, toteaa Kauppalehden toimittaja Janne Soisalon-Soininen.

– On jo näkyvissä, että investointien tahti alkaa hidastua ja yritykset alkavat varautua kasvun hidastumiseen, hän jatkaa.

Nordic West Officen Risto E.J. Penttilä muistuttaa Yhdysvaltain historiallisesta tilanteesta.

– Yhdysvaltain talouskasvu on ollut historiallisesti reilusti yli kolme prosenttia aina vuoden 2008 kriisiin saakka, jolloin se laski kahteen prosenttiin. Uskon, että sokerihumalan jälkeen tulee ongelmia, mutta kysymys kuuluu pystyykö maa jatkamaan historiallisen kasvun tahdilla laskun jälkeen vai ei?

Lue myös:

    Uusimmat