Yhdysvaltain edustajainhuone aikoo äänestää Donald Trumpin "suhteettomien" Iran-toimien rajoittamisesta – "Tehtävämme on pitää amerikkalaiset turvassa"

Yhdysvalloissa edustajainhuone äänestää tällä viikolla, rajoitetaanko presidentti Donald Trumpin sotatoimia Iranin suhteen. Asiasta kertoo edustajainhuoneen demokraattipuhemies Nancy Pelosi demokraattiedustajille lähettämässään kirjeessä, joka on julkaistu Pelosin verkkosivulla.

Yhdysvallat teki perjantaina Irakissa lennokki-iskun, jossa kuoli muiden muassa iranilaiskomentaja Qassem Suleimani. Iranin uskonnolliset ja poliittiset johtajat ovat uhanneet kostoiskulla, kun taas Trump on sanonut Yhdysvaltojen iskevän yli 50:een Iranille tärkeään kohteeseen, jos Iran tekee vastaiskun.

Kirjeessä Pelosi kutsuu lennokki-iskua provokatiiviseksi ja suhteettomaksi sekä sanoo sen vaarantaneen niin Yhdysvaltojen joukot, diplomaatit kuin muutkin lisätessään jännitteiden huomattavan kiristymisen riskiä.

– Kongressin jäseninä ensimmäinen tehtävämme on pitää amerikkalaiset turvassa. Tästä syystä olemme huolissamme siitä, että hallinto toimi neuvottelematta kongressin kanssa ja kunnioittamatta kongressin perustuslaissa taattua oikeutta päättää sotatoimista, Pelosi kirjoittaa.

Pelosin mukaan demokraattisenaattori Tim Kaine esitteli sisällöltään samanlaisen päätösehdotuksen senaatissa aiemmin. Päätöksessä painotetaan kongressin valvontavastuuta ja vaaditaan, että jos kongressi ei muuta päätä, hallinnon Iraniin liittyvät sotatoimet lopetetaan 30 päivän kuluessa.

– Kiitos isänmaallisesta johtajuudestanne tänä vaikeana aikana, Pelosi päättää kirjeensä.

Lue myös:

    Uusimmat