Havaijille julistettiin hätätila.
Yhdysvalloissa Havaijin osavaltioon Tyynelle valtamerelle on julistettu hätätila trooppisen Lala-myrskyn lähestyessä.
Myrskyn odotetaan voimistuvan hurrikaaniksi, kun se lähestyy Havaijin saarta eli Big Islandia.
Yhdysvaltain kansallisen sääpalvelun mukaan Lalan mukanaan tuomat myrskytuulet puhaltavat noin 22 metriä sekunnissa ja puuskissa tuuli voi olla vielä voimakkaampi. Lisäksi vettä saattaa sataa osissa Big Islandia yli 63 senttiä.
Myrskyn pelätään aiheuttavan viikonloppuna sateen ja tuulen lisäksi tulvia sekä maanvyörymiä.
Big Island on osavaltion toiseksi väkirikkain saari Oahun jälkeen.
