WHO: Pandemia ei ole lähelläkään päättymistä

Krista Kiuru MTV:lle: Suomi halutaan pitää syksyllä auki ja virus pysäyttää rajoilla 10:09
Krista Kiuru MTV:lle: Suomi halutaan pitää syksyllä auki ja virus pysäyttää rajoilla.

Maailman terveysjärjestön WHO:n hätäkomitea varoitti torstaina, että uusia koronaviruksen muunnoksien odotetaan leviävän eri puolilla maailmaa, mikä tekee vaikeaksi pandemian pysäyttämisen.

–  Pandemia ei ole missään lähelläkään päättymistä, sanoi komitea lausunnossaan.

Hyvin todennäköisesti ilmaantuu uusia ja mahdollisesti vaarallisempia virusmuunnoksia, joita voi olla haastavampaa hillitä, komitea totesi.

Kiina on ilmoittanut koventavansa keinoja, joilla ihmiset saadaan ottamaan koronarokote. Kiina uhkaa estää ainakin osassa maata rokottamattomilta aikuisilta pääsyn esimerkiksi sairaaloihin ja kauppakeskuksiin.

Pääsy on määrä estää muihinkin julkisiin tiloihin, kuten kouluihin. Ilman otettua rokotusta ei olisi asiaa myöskään julkisiin liikennevälineisiin.

Ensimmäisten tietojen mukaan tiukennetut rokotusvaatimukset eivät tule voimaan ainakaan aluksi suurkaupungeissa.


Lue myös:

    Uusimmat