Wallin myöntää Ylelle puoltaneensa Dragsvikiä

Puolustusministeri Stefan Wallin (r) myöntää Ylen haastattelussa antaneensa pääesikunnalle poliittista ohjausta Dragsvikin varuskunnan säilyttämiseksi.

Wallinin mukaan oikeuskanslerille toimitetuista selvityksistä käy ilmi, että pääesikunta itse halusi Dragsvikin kohtalosta poliittista ohjausta ministeriltä.

Puheloinen itse totesi, että tämä kysymys on poliittinen, millä tavalla hallitusohjelma on tulkittavissa. Tältä osin pääesikunta halusi poliittista ohjausta ja myöskin sai, Wallin sanoo Ylelle.

Kysymykseen siitä, säilytettiinkö Dragsvikin varuskunta siis kielipoliittisin perustein, Wallin vastaa näin:

– Hallitusohjelma velvoittaa huolehtimaan ruotsinkielisestä koulutuksesta tavalla jonka laki määrää. Ja tämä laki sanoo, että vähintään yhden joukko-osaston on oltava ruotsinkielinen. Näin ollen johtopäätöksen vetäminen lain nojalla oli aika helppoa.

Oikeuskansleri Jaakko Jonkka totesi eilen päätöksessään, ettei Wallin ollut esteellinen osallistumaan varuskuntia koskevaan päätöksentekoon.

Esteellisyydestä kannellut kansanedustaja Pentti Oinonen (ps) oli vedonnut siihen, että Wallin kuuluu lakkauttamiselta säästyneen ruotsinkielisen Uudenmaan prikaatin killan valtuuskuntaan.

Oikeuskanslerin mukaan kilta ei ole asianosainen joukko-osastojen lakkauttamisessa eikä päätöksestä tule killoille esteellisyyssäännöksissä tarkoitettua hyötyä tai vahinkoa. Myöskään luottamus Wallinin puolueettomuuteen ei ollut vaarassa.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat