Vuosien takainen katoamismysteeri paljastui surmaksi

Kahdeksan vuotta sitten Jyväskylässä tapahtunut miehen katoaminen on varmistumassa henkirikokseksi.

Tammikuussa 2001 kadonneen jyväskyläläismiehen ruumiin jäännöksiä on löytynyt Längelmäeltä. Poliisin mukaan kolmekymppinen mies surmattiin Jyväskylässä ja ruumis kuljetettiin myöhemmin vajaan sadan kilometrin päähän Längelmäelle.

Poliisi on ottanut useita henkilöitä kiinni surman selvittämiseksi.

Ihmisen jäännöksiä löytyi maastosta Längelmäeltä jo vuonna 2002, mutta niitä ei tuolloin osattu yhdistää Jyväskylässä kadonneeseen mieheen.

Uusissa maastoetsinnöissä on löytynyt lisää vainajan jäännöksiä ja hänelle kuulunutta omaisuutta.

Rikoskomisario Eila Koivuniemi Keski-Suomen poliisilaitokselta kertoo, että vainajan henkilöllisyys varmistui oikeushammaslääketieteen avulla.

Koivuniemen mukaan jutun tutkinta alkoi edistyä viime syksynä. Kuluvalla viikolla tutkinnassa on edetty, ja teko on osoittautunut henkirikokseksi. Surman mahdollisesta motiivista hän ei halua vielä kertoa.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat