Vuosi 1999 otettiin vastaan perinteiseen tapaan riehakkaasti juhlien eri puolilla maailmaa. Monin paikoin uuden vuoden juhlia pidettiin "kenraaliharjoituksina" vuoden kuluttua vietettävää vuosituhannen vaihtumista silmällä pitäen. Euroopassa juhlintaa varjostivat paikka paikoin riehuneet nuorisojoukot, myrskyt ja lumituiskut.
Arviolta puoli miljoonaa ihmistä tungeksi yöllä New Yorkin Times Squarella ottamassa vastaan uutta vuotta. Ennätysyleisön iloksi perinteisiin juhlallisuuksiin oli lisätty uusia ja näyttäviä teknisiä houkuttimia, joiden toimintaa haluttiin kokeilla vuoden kuluttua järjestettäviä vuosituhannen vaihteen juhlallisuuksia varten.
Vuoden vaihtumista osoittavan tekojalokivin koristellun pallon laskeutumista ohjasivat yhdessä kaupunginjohtaja Rudolph Giuliani ja kiinalainen voimistelija Sang Lan. 17-vuotias voimistelijatyttö halvaantui osittain New Yorkissa kesällä pidettyjen Hyvän tahdon kilpailujen yhteydessä ja on ollut siitä lähtien kaupungissa kuntoutettavana.
Berliinissä noin 400 000 juhlijaa otti uuden vuoden vastaan Brandenburgin portilla kaupungin keskustassa. Juhlaan oli erityistä aihetta siksikin, että Saksan pääkaupunki siirtyy alkaneena vuonna Bonnista takaisin Berliiniin. Saksan poliisille uudenvuodenyö oli tavanomaisen kiireinen. Berliinissä viranomaiset takavarikoivat viime vuoden viimeisinä päivinä 13 tonnia kiellettyjä ilotulitteita.
Pariisissa juhlinnan keskus oli perinteiseen tapaan Champs-Elysees -bulevardi, jonka varrella arvioitiin olleen noin puoli miljoonaa juhlijaa. Kaupunkilaisten lisäksi joukossa oli myös paljon ulkomaisia turisteja. Yhtä iloisissa merkeissä juhlinta ei sujunut Strasbourgissa, missä noin 40 autoa sytytettiin tuleen uudenvuodenyönä. Lontoon Trafalgar Square -aukiolle kokoontui yli 100 000 ihmistä juhlimaan vuoden vaihtumista.
Espanjassa tuiskutti
Espanjassa vuosi vaihtui rajujen myrskyjen ja lumituiskujen merkeissä. Eteläisessä Sevillan kaupungissa riehuneessa myrskyssä kuoli viisi ihmistä. Useita pikkukyliä Madridin länsipuolella jäi kokonaan eristyksiin lumimyrskyjen jälkeen. Ainakin kuusi ihmistä sai surmansa mellakoissa uudenvuoden aattona Filippineillä. Lisäksi lähes 270 ihmistä loukkaantui kahakoissa, onnettomuuksissa ja ilotulitteiden aiheuttamissa vahingoissa.