Vuosaaren rakennustyöt vauhdissa

Vuosaaren satama-alueen rakennustyöt Helsingissä ovat täydessä vauhdissa. Parhaillaan alueella rakennetaan esimerkiksi meluseinää alueen itäreunalle, Porvarinlahden ja Labbackan tunneleita sekä Porvarinlahden siltaa. Lisäksi alueella tehdään muun muassa ruoppaus- ja täyttötöitä.

- Kaikki työt eivät ole keskeytyneet missään vaiheessa, vaikka sataman pengertyömaalla ruoppaus jouduttiin heinäkuussa keskeyttämään kantelun vuoksi, sanoo projektinjohtaja Pekka Kontiala Vuosaaren satamahankkeen liikenneyhteys eli Vuoli-projektista.

Lupa ruoppauksen jatkamiseen saatiin kuitenkin tämän viikon alussa, ja myös EU:n komissio on ilmoittanut lopettavansa satamaa koskevien kanteluiden tutkimisen.

Helsingin Sataman satamajohtaja Heikki Nissinen uskoo, että töitä vaikeuttavia kanteluita tai päätöksiä ei ole enää tulossa. Kontiala huomauttaa lisäksi, että viimeksi tulleilla kanteluilla ei olisi pystytty vaikuttamaan siihen, rakennetaanko satamaa vai ei. Kaikkia lupia ei myöskään ole voinut olla valmiina jo heti työtä aloitettaessa.

- Tässä on tarvittu sekä maankäyttöön, itse hankkeeseen ja myös rakentamiseen tarvittavia lupia. Kaikkia niitä ei ole voinut hakea, ennen kuin itse työt on aloitettu, Kontiala sanoo.

Yhteys Kehä III:lle

Satamahankkeeseen liittyy itse satama-alueen lisäksi mittavat liikennejärjestelyt. Vuosaaren satamasta rakennetaan Satamatie, joka muuttuu Itäväylän eritasoliittymän kohdalla Kehä III:ksi. Lisäksi satamasta rakennetaan rata, joka puolestaan liittyy päärataan Keravan Saviolla.

- Merkittävä rakennusvaihe tässä jatkossa on Savion rautatietunneli, jonka urakoitsijat valitaan tässä kuussa ja ensi kuussa, Kontiala kertoo.

Sataman viereen on varattu myös laaja alue yritystoimintaa varten. Yritysalue on tarkoitus jakaa kahteen osaan, joissa pohjoisosa on varattu teollisuus-, varastointi- ja jakelualueeksi. Eteläinen osa on tarkoitettu puolestaan toimistoille, koulutustiloille tai esimerkiksi pienveneiden näyttely- tai korjaushalleille.

Valmis vuonna 2008

Laituria tulevalle satama-alueelle rakennetaan noin 3,6 kilometriä. Satamassa on aluksi 18 laivapaikkaa, mutta sitä laajennetaan tarpeen mukaan niin, että laivapaikkojen määrä on yhteensä 21. Satama valmistuu vuonna 2008. Tällöin Helsingin Länsisataman ja Sörnäisten tavarasataman toiminnot siirretään kokonaan Vuosaareen.

Hankkeen kustannusarvio on yhteensä lähes 470 miljoonaa euroa, josta sataman kustannukset ovat 260,6 miljoonaa euroa ja liikenneyhteyksien kustannukset 207,4 miljoonaa euroa. Helsingin Satama vastaa sataman kustannuksista kokonaan. Liikenneyhteyksien kustannukset valtio ja Helsingin Satama maksavat puoliksi.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat