Voiko Suomea todella uhata sähköpula? – "Varaudutaan siihen, että kriisi heijastuu myös meille"
Euroopan riippuvuus venäläisestä maakaasusta on noussut tapetille, ja kuluttajia niin Suomessa kuin muualla Euroopassa kehotetaan varautumaan kurjaan talveen ja säästämään sähköä.
Suomi ei ole samalla tavalla riippuvainen venäläisestä maakaasusta kuin useat muut Euroopan maat, koska Suomessa energiaa tuotetaan monipuolisemmin. Miksi sitten myös suomalaisia kehotetaan varautumaan sähkönsäästötalkoisiin? Aalto-yliopiston teknillisen fysiikan professori Peter Lund kertoo.
– Vaikka meillä on asiat selvästi paremmin kuin Keski-Euroopassa, niin tässä varaudutaan siihen, että kriisi heijastuu myös meille. Kriisi heijastuu esimerkiksi sähkömarkkinoiden kautta ja sähkön saatavuuteen saattaa liittyä ongelmia. Tosiaankin varaudutaan siihen kaikkein pahimpaan. Energiasta voi tosiaankin tulla Euroopassa pulaa.
Vaikka Suomi ei ole riippuvainen maakaasusta, Suomellakin on asiassa heikko kohtansa. Suomen voi olla hankala ostaa sähköä jatkossa tarpeeksi ulkomailta. Suomeen on tuotu pitkään sähköä muun muassa Venäjältä ja Ruotsista.
– Suomi on poikkeuksellisen riippuvainen sähköntuonnista. Suomen sähköstä 20 prosenttia tulee tuonnista ja talviaikana voidaan sanoa, että linjat ovat kuumana Ruotsista. Suomeen tuodaan sähköä myös Venäjältä. Voi olla, että tulee jopa pulaa sähköstä.
Lund kertoo arviona olevan, että Keski-Euroopassa aletaan siirtyä kaasusta sähköön. Tämä nostaisi sähkön tarvetta ja hinta tulee nousemaan. Venäjältä Suomi ei enää osta sähköä. Mikäli Ruotsilta ei liikene enää sähköä Suomeen asti myytäväksi, ollaan mielenkiintoisten aikojen edessä.
– Kyllä me silloin olemme siinä tilanteessa, että joudumme alkaa säännöstelemään sähköä.
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää