Mainos

Vivianin turvakameraan tallentui merkillinen hahmo – hämmentävällä videolla miljoonia katselukertoja: "Ei mitään, mikä viittaisi siihen, että sitä olisi peukaloitu"

Tältä näyttää aavejahdissa Seurahuoneella.

Amerikkalaisnaisen turvakameraan taltioitui jotain hyvin kummallista. Moni näkee hahmossa yhtäläisyyksiä Harry Potter -elokuvista tuttuun hahmoon.

Coloradolaisen Vivian Gomezin julkaisema turvakameravideo on vakuuttanut monet siitä, että Harry Potter -kirjoista ja -elokuvista tuttu kotitonttu Dobby on päässyt vapaalle jalalle, uutisoi muun muassa Mashable-sivusto.

– Heräsin sunnuntaiaamuna ja näin tämän kamerassani ja yritän ymmärtää, että... mitä hittoa? Ensin näin varjon kävelevän etuoveltan, sitten näin tämän... onko kukaan muu nähnyt tätä kameroissaan? Kaksi muuta kameraa eivät tallentaneet sitä jostain syystä, Vivian kirjoittaa Facebookissa julkaisemansa videon yhteydessä.

Videolla näkyvä hahmo muistuttaa todella Dobby-tonttua. Erikoisesti kävelevä hahmo näkyy kamerassa hetken ja katoaa sitten mystisesti.

Monen ensimmäinen ajatus on luonnollisesti ollut se, että video on jollain tavalla tekaistu. Vivian itse vakuuttaa, että video on aito.

– Jos kuka tahansa testaisi sen tai mitä nyt ikinä, se vahvistaisi, ettei sitä ole muokattu, nainen kirjoitti kommenteissa.

Jos video ei näy, voit katsoa sen täältä

"Ei mitään, mikä viittaisi siihen, että sitä olisi peukaloitu"

Inside Edition -sivusto kysyi videoanalyytikko Conor McCourtin mielipidettä videosta.

– Se voisi olla montaakin asiaa... Turvakamerat voivat aiheuttaa aavemaisen efektin, asiantuntija sanoo.

Conor McCourt ei kuitenkaan usko videon olevan lavastettu.

– Siinä ei ole mitään, mikä viittaisi siihen, että sitä olisi peukaloitu.

– Todellinen epäilykseni on, että se on lapsi. Näen hyvin heijastavan alueen päässä, se voisi olla ponihäntä, se voisi olla jotain muuta, mies pohtii.

Mashable-sivustolla huomautetaan, että erään videota kommentoineen henkilön arvaus voisikin osua yllättävän oikeaan. Eräs nainen epäilee nimittäin, että kyseessä on luultavasti lapsi sandaaleissa ja shortsit päässään – niin oudolta kuin se kuulostaakin.

"Lapsi kävelee unissaan"

Videota on katsottu huikeat 13 miljoonaa kertaa. Twitterissä moni on takertunut Dobby-viittaukseen, mutta videota Facebookissa kommentoineet ovat esittäneet muitakin arvauksia hahmon henkilöllisyydestä. 

– Ehkä joku lapsi kävelee unissaan, arveli eräs kommentoija.

– Näyttää ET:ltä, totesi toinen.

– Aavetyttö tai vain tyttö leikkimässä, joka tapauksessa se on outoa, kommentoi kolmas.

dobby

Monen mielestä hahmo näytti aivan Dobby-tontulta.

Lue uusimmat lifestyle-artikkelit.

Lisää aiheesta
    Mainos
    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja