Viulisti Heimo Haitto kuollut

Suomen musiikkihistorian tunnetuin viulisti Heimo Haitto on kuollut. Viulun ihmelapsena 30-luvun lopulla läpimurtonsa tehnyt Haitto menehtyi Espanjan Marbellassa torstaina. Hän oli syntynyt vuonna 1925 Ruokolahdella. Virtuoosimaisen tekniikkansa ohella Haitto tunnettiin värikkäästä elämäntyylistään.

Lapsitähti Haitto oppi viulunsoiton salat viipurilaisen Boris Sirpon ankarassa opissa. Poika antoi ensikonserttinsa Helsingissä 1939, ja vielä samana vuonna hän voitti viulukilpailun Lontoossa. Haitto ehti musiikkiuransa ohella näytellä Suomessa parissa elokuvassa muun muassa Pikku Pelimanni, minkä jälkeen hän lähti tekemään uraa Yhdysvaltoihin 1940. Haiton tie Amerikassa vei hänet mm. Portlandin sinfoniaorkesterin 2. kapellimestariksi. Hän konsertoi Yhdysvaltain lisäksi Kanadassa. Suomalainen viulutaituri löydettiin musiikkielokuvaan myös Atlantin tuolla puolen. On arvioitu, että Haiton kansainvälisen uran onnistumisen esteenä oli hänen boheemi elämäntapansa.

Suomeen kosmopoliitti viulisti palasi väliajaksi 1970-luvun lopulla. Tuolloin hän työskenteli kamarimuusikkona ja pedagogina Savonlinnassa. Haitto on kertonut elämänvaiheistaan muistelmakirjassaan nimeltä Maailmalla. Sairaus pakotti Heimo Haiton lopettamaan uransa 90-luvun puolivälissä. Viime vuotensa hän asui vaimonsa kanssa Espanjassa.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat