Perussuomalaisten kansanedustaja Raimo Vistbacka ei innostu puolueensa puheenjohtajan ajatuksista uudistaa puoluetta. Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini kertoi eilen kokoavansa uutta oikeistopopulistista puoluetta nykyisen Perussuomalaisen puolueen ympärille.
Vistbacka sanoo Keskipohjanmaa-lehdessä olevansa yllättynyt Soinin puheista ja odottaneensa jonkinlaista informaatiota asiasta. Vistbackan mukaan asia ei ole ollut esillä puoluehallituksessa. Hän kritisoi myös Edistyspuolueen nimeä. -Ei istu minun ajatusmaailmaani. Puolue viittaa suoraan Norjan ja Itävallan oikeistopuolueisiin ja ne eivät sinällään istu suomalaiseen yhteiskuntaan.
Sen sijaan perussuomalaisten kenttäväki Keski-Pohjanmaalla ei piirin syyskokouksessa tuntunut pitävän ajatusta mahdottomana. Oikeisto-sana oli tosin joidenkin vanhojen vasemmistolaisten mielissä herättänyt ristiriitaisia tunteita. Piirin puheenjohtaja Alpo Ylitalo ja jo Vennamon aikana SMP:ssä toiminut Toivo Mäkelä suhtautuivat myönteisesti uudistukseen. -On vain pidettävä huoli siitä, että rasistiset voimat eivät pääse eteenpäin puolueessa, he huomauttivat.
(MTV3-STT)