Mainos

Virossa vain harvalla sokealla on opaskoira

Viiden viime vuoden aikana on Virossa koulutettu kaikkiaan vain viisitoista sokeain opaskoiraa.

-Virossa opaskoirien vähäisyys johtuu koulutuksen kalleuden ohella siitä, että meillä ei sokea saa tuoda opaskoiraa mukanaan kauppoihin eikä toimistoihin, kertoo Leili Luik Viron opaskoirasäätiöstä.

Viron opaskoirat ovat kaikki labradorinnoutajia. Yhden koiran kouluttaminen maksaa noin 20 000 kruunua eli vajaat 8 000 markkaa. Koulutus kestää kaikkiaan yli kaksi vuotta. Viime vaiheessa koira ja sen isäntä koulutetaan yhdessä toimivaksi työpariksi. Koulutukseen on saatu taloudellista tukea mm. Suomesta.

Pulaa on myös koirien kouluttajista. Parhaillaan on Viron kolmas koirakouluttaja itse kouliutumassa, Luik selvittää. Vaikka koirien tarve on huomattavasti nykyistä suurempi, suhtautuvat myös sokeat varauksellisesti koiran apuun, koska koiran ylläpidon pelätään tulevan liian kalliiksi. Samoin kanssamatkustajien suhtautuminen opaskoiraan esimerkiksi yleisissä kulkuneuvoissa on osoittautunut ongelmaksi.
(STT-Eta)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.