Virossa EU-maista eniten huumekuolemia – miedompien huumeiden laillistamista pohditaan

Virossa kytee huumeongelma 2:09

Virossa kuolee EU-maista eniten ihmisiä huumeiden yliannostukseen asukaslukuun suhteutettuna. 

Huippuvuosi koettiin vuonna 2012, jolloin huumekuolemien määrä oli Virossa peräti 191. Suomessa lukumäärä oli silloin 58.

Virossa pohditaan nyt kiivaasti keinoja tilanteen parantamiseksi. Eräänä mahdollisuutena pidetään miedompien huumeiden, kuten kannabiksen, laillistamista.

Keskustelua käydään puolesta ja vastaan.

– Meillä on jo nyt suuri ongelma alkoholismin kanssa. Kun tuodaan vielä uusi pahe lisää tilanteeseen, missä meillä ei ole toimivaa sosiaalista turvaverkkoa edes niille jotka ovat jo tällä hetkellä ongelmissa, se on kuin omaan jalkaan ampumista, Sosiaalidemokraattien kansanedustaja Andres Anvelt sanoo.

Kannabiksen puolustajat puolestaan uskovat vapauttamisen hyödyntävän jopa maan taloutta.

– Uskon, että laillistaminen tapahtuu joka tapauksessa. Nyt onkin kysymys siitä, mikä maa tekee sen ensimmäiseksi, kannabisaktiivi Madis Masing sanoo.

Lue myös:

    Uusimmat