Viljelijät protestoivat – lihaa pilkkahintaan monella paikkakunnalla

Maanviljelijät myyvät tänään lihaa ja muutamia muita elintarvikkeita erityisen halvalla Helsingissä ja yhdeksällä muulla paikkakunnalla.

Pyydetyt hinnat ovat tuottajahintoja, joten esimerkiksi naudanpaistin kilohinta on vain reilut kolme euroa.

Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK haluaa tempauksella kertoa, että viljelijöiden saama osuus kotimaisen ruuan hinnasta on elintarvikeketjun pienin, vaikka työmäärä on suurin.

MTK on esimerkiksi Helsingin Narinkkatorilla varautunut ostajaryntäykseen varaamalla paikalle järjestyksenvalvojia, joiden tehtävänä on ohjata asiakkaat jonoihin. Tempaus on jo ennakkoon kiinnostanut ihmisiä, sillä liiton kampanjasivuilla on vuorokaudessa vieraillut jopa 30 000 kävijää.

Halpojen elintarvikkeiden myynti alkaa kello 11 Helsingissä, Hämeenlinnassa, Joensuussa, Jyväskylässä, Kokkolassa, Kuopiossa, Lappeenrannassa, Seinäjoella, Tampereella ja Ylivieskassa.

(MTV3 - STT)

Lue myös:

    Uusimmat