Lappaatko lautaselle edelleen pelkkää perunaa ja kastiketta, koska omassa lapsuudessa tehtiin niin? Tai väsäätkö tottuneesti suurperheen makaronilaatikkoa, vaikka jälkikasvu on lentänyt pesästä? Laillistettu ravitsemusterapeutti Marja Uutela kehottaa viisikymppisiä päivittämään ruokavalionsa. Siten kilot pysyvät poissa ja terveys kunnossa.
– Aineenvaihdunta ja solujen uudistuminen alkaa hidastua jo päälle nelikymppisellä ihmisellä. Jos ruokavalioon ei tällöin tee muutoksia, paino nousee – suomalaisilla keskimäärin kilon vuodessa, Marja Uutela sanoo.
Uutela neuvoo päivittämään ruokavaliota ikääntyessä niin määrän kuin laadun suhteen. Lautaselle pitäisi löytää keskeiset ainekset ja karsia pois turhat.
– Kannattaa pysähtyä miettimään muun muassa annoskokoa: ottaako käsi kattilasta saman verran kuin ennenkin, vaikka energian tarve on vähentynyt? Jos on aikaisemmin voinut syödä isoja annoksia, viisikymppisenä niille pitää ehkä tehdä jotain. Ei voi mennä sen mukaan, miten on edelliset vuosikymmenet toiminut.
Herkkujakin on hyvä vähentää.
– Monen ikääntyvän lapsuudessa ei ole ollut niukkuuden takia tarjolla tai varaa ostaa vaikka kahvileipää. Nyt on rahaa, valikoimaa ja mainoksia. Harvan painonhallinta kuitenkaan kestää päivittäistä herkuttelua.
– Arkiaskareisiin kulutettu energiakin on vähentynyt huomattavasti sitten nykyisten viisikymppisten lapsuuden, Uutela huomauttaa.
Vanhat opit kyseenalaistettava
Menneeseen jumittuminen on pahaksi myös ruoan laadun kannalta.