Video: Haastattelussa AC/DC:tä lämmittelevä Santa Cruz: Näytetään närhen munat!

Santa Cruz -yhtye sai valtavan ison näytön paikan 55 000 katsojan edessä. Bändi lämmittelee rockjätti AC/DC:tä Hämeenlinnassa.

MTV:n Festariagentit tapasivat Santa Cruz -yhtyeen ennen bändin esiintymistä.

Miten Santa Cruzin Archie ja Johnny ovat valmistautuneet AC/DC:n lämmittelykeikkaan?

– Kuuntelemalla AC/DC:tä totta kai. Ja soittelemalla AC/DC:n riffejä kotona, kertoo Archie.

– Kyllä tuossa soundcheckissä piti soittaa pari riffiä, vahvistaa Johnny.

– Olisihan se aika nastaa päästä tapaamaan tyyppejä. Ne voivat olla sellaisia äijänkäppyrän näköisiä läheltä. Pitää katsoa varmaan lavan reunalta, ettei mene illuusiot rikki, Archie ja Johnny sanovat.

Archie kertoi ottaneensa lasillisen shampanjaa aamupalaksi kuultuaan, että Santa Cruz pääsee lämmittelemään AC/DC:tä.

– Olin lomalla Italiassa silloin. Fiilikset oli aika korkealla, Archie kertoo.

– En uskonut, että näin kävisi. Nyt kun on täällä paikan päällä ja pääsee lavalle soittelemaan, niin alkaa uskoa asian todeksi, sanoo Johnny.

Sekä Archie että Johnny ovat kuunnelleet AC/DC:tä jo pitkään.

– Siitä asti, kun alkoi soittamaan kitaraa. Joku Back in Black taisi olla ensimmäisiä riffejä mitä tuli opeteltua, Archie muistelee.

– Muistan joskus todella, todella kitaristiuran alussa opetelleeni Last Action Hero -leffasta tutun AC/DC-biisin Big Gun riffiä, kertoo Johnny.

AC/DC:n lava on Santa Cruz -kaksikon mielestä jäätävä.

– Lavalla soitto kuulosti älyttömän hyvältä omiin korviin. Sitten vasta kun pamahtaa lavalle ja edessä on 55 000 ihmistä, niin voi olla aika hyvä fiilis. Toivottavasti mieli on siinä vaiheessa tyhjä. Keskittyy vaan tekemiseen, Archie sanoo.

– Näytetään närhen munat, linjaa Johnny.

Jos Santa Cruzin jäsenet törmäävät AC/DC:n jäseniin, he aikovat pyytää heidät yhteiskuvaan.

Katso ylempää videolta Santa Cruzin haastattelu kokonaisuudessaan!

Lisää rokkitunnelmia löytyy Festariagenttien nettisivuilta.

Lue myös

    Uusimmat

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja