Vettä saadaan niskaan etelässä lähipäivinä – rannikolle iloinen yllätys jouluksi?

Ennen viikonvaihdetta sää vaihtelee äkkipakastumisesta vesisateisiin.

Tänä iltana sateet väistyvät ja sateiden jäljiltä kosteat tienpinnat ovat vaarassa jäätyä.

Lännestä lähestyy kuitenkin huomisaamun aikana uusi sadealue, joka pyyhkäisee päivällä maan etelä- ja keskiosan yli. Sateiden yhteydessä sää lauhtuu jälleen niin, että lämpötilan nollaraja nousee Jyväskylän tasolle. Lounais- ja Etelä-Suomessa sataa melko yleisesti vettä. Maan keskiosan sadealue ylittää kuitenkin lumisena.

Pohjois-Suomessa torstai on poutainen ja paikoin Ylä-Lapissa selkeä. Pakkanen voi selkeillä alueilla kiristyä yli 15 asteeseen.

Perjantaina lounaasta saapuu jälleen uusi sadealue.

– Sateen reitti ja olomuoto ovat vaihdelleet ennusteissa, mutta tuoreimman tiedon mukaan perjantaina sataa vettä tai räntää Vaasa-Jyväskylä-Lappeenranta-linjan eteläpuolella. Esimerkiksi Pohjanmaalla tulee kuitenkin lunta. Samoin Itä-Suomessa lumipeite vahvistuu perjantain sateiden myötä, tulkitsee MTV Uutisten meteorologi Liisa Rintaniemi.

Perjantaiyön ja lauantain aikana sadealue liikkuu Pohjois-Pohjanmaalle ja Kainuuseen ja muuttuu kokonaan lumeksi. Myös Itä-Suomessa sataa vielä lauantaina lunta. Kun sadealue lauantai-iltana väistyy, sää muuttuu poutaisempaan ja kylmempään suuntaan.

– Loppuviikolla ja alkuviikosta koko maassa on pakkasta, rannikkoseuduilla ehkä nollakeliä. Sateiden mahdollisuus on lähinnä maan eteläosassa ja nekin tulevat lumena. Näin ollen perjantain vesisade on näillä näkymin viimeinen vesisade ennen joulua, toteaa Liisa Rintaniemi.

Lue myös:

    Uusimmat