Mainos

Veronmaksajat: Eläkeläisten ostovoima paranee hieman

Kunnallisveroa nostavissa kunnissa eläkeläisten veroprosentti saattaa kuitenkin jopa nousta hieman.

Eläkeläisten verotus pysyy suunnilleen ennallaan tai kevenee hieman ensi vuonna.

Veronmaksajien keskusliiton selvityksen mukaan esimerkiksi noin 1320 euroa saavan eläkeläisen veroprosentti laskee 0,3 prosenttiyksiköllä 22,3 prosenttiin. Pienempien työeläkkeiden verotus pysyy lähes ennallaan.

Kunnallisveroa nostavissa kunnissa eläkeläisten veroprosentti voi jopa hieman nousta. Euromääräisesti veromuutosten vaikutukset kuukausieläkkeeseen vaihtelevat 13 euron kevennyksestä yhden euron kiristykseen.

Veronmaksajien etujärjestön mukaan eläkkeiden ostovoima kasvaa ensi vuonna 0,5-1,2 prosenttia. Pienissä eläkkeissä nousu on vähäisintä.

Laskelma perustuu keskimääräiseen kunnallisveroprosenttiin, joka nousee ensi vuonna 18,29 prosentista 18,40 prosenttiin.

Veronmaksajien ekonomisti Jenni Oksanen kertoi maanantaina, että osalla yleiset veronkevennykset eivät välttämättä riitä korvaamaan kunnallisveroprosentin korotusta ja verotus voi jopa hieman kiristyä. 140 kuntaa nostaa veroprosenttiaan.

Kireimmillään eläketulojen verotus oli lamavuonna 1994.

(MTV3-STT)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.