Kiovalaiset heräsivät viime yönä Venäjän iskuihin.
Venäjä teki Ukrainan pääkaupunkiin Kiovaan ohjusiskun lauantain ja sunnuntain välisenä yönä.
Pormestari Vitali Klitschko kertoi Telegramissa, että isku aiheutti tulipaloja ainakin kahdella eri alueella kaupungissa.
Useat autot olivat syttyneet palamaan. Reutersin haastattelemat silminnäkijät kertovat räjähdyksistä.
Epävirallisilla Telegram-kanavilla julkaistuissa kuvissa näkyy markkinakojuja liekeissä esikaupunkialueella.
Kaupungin sotilashallinnon mukaan ainakin yksi ihminen on loukkaantunut.
Ilmahälytyksiä annettiin kaupungissa kahteen otteeseen kello kahden jälkeen yöllä.
Venäjä on viime viikkoina kiihdyttänyt iskujaan Kiovaan ja muualle Ukrainaan.

