Mainos

Venäjä taas YK:n ja Irakin kiistan välittäjäksi

Venäjä tarjoutuu taas välittämään Irakin ja YK:n kiistaa. Venäjä aikoo ryhtyä aktiivisiin toimiin, jotta Irakin ja YK:n kiista laukeaisi.

Yhdysvaltalaisen Scott Ritterin johtama YK:n asetarkastusryhmä ei päässyt tänään jatkamaan työtään Irakissa. Asetarkastusryhmä odotti YK:n Bagdadin päämajan ulkopuolella irakilaista saattojoukkoa, joka ei kuitenkaan saapuneet paikalle. Asetarkastajat eivät näin voineet jatkaa työtään YK:n kehotuksesta huolimatta. Ritter ilmoitti odottavansa lisäohjeita YK:n päämajasta New Yorkista.

Irak epäilee Ritteriä vakoilusta

Irak ilmoitti maanantaina, ettei YK:n asetarkastusryhmä saa jatkaa työtään. Irak vaatii että asetarkastusryhmän kokoonpanoa muutetaan niin, että "YK:n turvallisuusneuvoston pysyvät jäsenet ovat edustettuina tasapuolisesti". Tällä hetkellä ryhmään kuuluu yhdeksän amerikkalaista, viisi brittiä sekä australialainen ja venäläinen tarkastaja. Aiemmin Irak on ilmoittanut, että Persianlahden sodan aikana Yhdysvaltain merijalkaväen majurina toiminutta Ritteriä epäillään vakoilusta.

Yhdysvaltain presidentti Bill Clinton sanoi maanantaina, ettei Irakin presidentin Saddam Husseinin "pitäisi voida valita mielensä mukaan niitä, jotka tätä työtä tekevät".
(STT-AFP-Reuters)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.