Venäjä öljyntuotannossa yhä leikkauksia

Venäjä pitää öljyntuotantonsa 150 000 tynnyriä viimevuotista alhaisempana myös tämän vuoden toisella neljänneksellä, kertoi pääministeri Mihail Kasjanov keskusteltuaan maan suurimpien öljyntuottajien kanssa. Hallitus ja öljyntuottajat sopivat kolmen kuukauden rajoituksesta tammikuussa ja päättivät nyt jatkaa sitä kesään saakka.

Öljy-yhtiöt eivät taipuneet rajoitukseen kuitenkaan täysin tyytyväisinä. Päätös olikin kompromissi, ja Kasjanovin piti luvata, että asiaan palataan lähikuukausina. Kasjanov sanoi tänään, että öljyn hinta on nyt Venäjää tyydyttävällä tasolla. Hinnan pitää kuitenkin edelleen pysyä vakaana, hän sanoi perustellessaan maansa rajoituksia öljyntuottajille.

Tammikuussa päätös tuotannon supistamisesta syntyi öljyntuottajamaiden järjestön OPECin kovan painostuksen jälkeen. Tavoitteena oli estää öljyn hinnan jyrkkä lasku.

Venäjän öljyntuotanto on suurimmalta osaltaan yksityistetty ja yritykset ovat tehneet suuria investointeja öljyn tuottamiseksi, jalostamiseksi ja myymiseksi. Öljy on kaasun lisäksi Venäjän tärkein vientituote.

Venäläiset öljy-yhtiöt eivät moskovalaisten analyytikkojen mukaan halua mielellään suostua siihen, että OPECin toivomuksia aina noudatettaisiin. Venäjä ei ole OPECin jäsen ja yhtiöt haluavat noudattaa omaa tuotantopolitiikkaansa. Valtiovallan kanssa sovituista tuotannon rajoituksista huolimatta yritykset ylittävät joskus sovittuja rajoja. Venäjän öljyntuotannon todellista tasoa onkin lähes mahdotonta tarkkaan selvittää.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat